venostabiliteettia

Venostabiliteetti (venostabiliteettia) on käsite, joka kuvaa laskimojärjestelmän kykyä ylläpitää vakaata verenpalautusta ja verenkiertoa muuttuviin fysiologisiin olosuhteisiin nähden. Sillä viitataan erityisesti siihen, miten laskimot säätelevät paluuta sydämeen tilanteissa kuten asennonmuutoksista, hengitysharjoituksista tai osittaisista verimäärän vaihteluista.

Käsite on peräisin sanoista "veno-" (laskimo) ja "stabiliteetti", ja sitä käytetään lähinnä tutkimuksissa ja suunnittelussa, joissa tarkastellaan verenkierron säätelyä. Se ei ole vielä vakiintunut kliinisen sanaston laajempaan käyttöön.

Fysiologisesti venostabiliteetti riippuu laskimoiden kimmoisuudesta ja tonuksesta sekä autonomisen hermoston säätelystä. Laskimokapasiteetti sekä splanchnic-varareservuaarit voivat toimia verenjakelun säätelijöinä; liikuttajalihas- ja hengitysvaikutukset vaikuttavat veren jakaantumiseen ja paluuseen sydämeen.

Sovellukset ja mittaaminen: teho-, anestesia- ja sydän- sekä keuhko-osastoilla venostabiliteetin arviointi voi osaltaan tukea riskinarviointia ja nestehoidon suunnittelua. Mittausmenetelmät voivat sisältää invasivisia laskimopaineen mittauksia sekä ei-invasiivisia kuvantamis- ja dynamiikan mittauksia.

Tutkimuksessa venostabiliteetti on vielä kehittyvä käsite, joka vaatii lisätutkimuksia standardoitujen mittausmenetelmien ja kliinisen hyödyntämisen vahvistamiseksi.