immobilisaatio

Immobilisaatio tarkoittaa liikkuvuuden rajoittamista tai estämistä, jotta tietty elin tai rakenne ei liikkuisi normaalisti. Termiä käytetään sekä lääketieteessä että biotekniikassa, ja sen tarkoituksena on suojata vammoja, nopeuttaa paranemista tai parantaa prosessin hallittavuutta.

Lääketieteellinen immobilisaatio on yleinen hoitotoimenpide, jonka tavoitteena on vähentää kivun ja rasituksen aiheuttamaa haittaa sekä antaa kudoksille paranemisen edellyttämä lepo. Sitä käytetään esimerkiksi luunmurtumien, nivelsitevammaisuuksien, nivelten venähdysten sekä leikkausten jälkeen. Immobilisaatio voi olla väliaikaista tai pitkäaikaista ja sen muodot vaihtelevat tilanteen mukaan.

Käytettäviä keinoja ovat kipsi (nykyään usein lasikipsi tai muovikipsi), sidos, ortoosi ja muut tukilaitteet. Valinta riippuu vammasta, raajan rakenteesta ja toivotusta liikealueesta. Immobilisaatio voi olla paikallisella tasolla raajassa tai koko kehon asennossa, ja sitä käytetään sekä kivunlievityksen että luun/tunturikudosten paranemisen tukemiseksi.

Hoitoon kuuluu verenkierron ja hermotusten seurannan sekä ihon kunnon tarkkailu. Immobilisaation aikana raajaa pidetään usein kohotettuna ja alue pitää pitää kuivana sekä suojassa hankauksilta. Komplikaatioita voivat olla ihon hankaus, painehaavat, verenkiertohäiriöt, lihasatrofia, niveljäykkyys sekä harvemmin veritulpat.

Biotekniikassa immobilisaatio tarkoittaa entsyymien tai muiden biologisten toimijoiden kiinnittämistä kiinteälle substraalille. Tämä mahdollistaa käytön uudelleen, parantaa vakautta ja helpottaa käsittelyä. Menetelmiä ovat adsorptio, kovalentti kiinnitys ja entsyymien enkapsulointi. Bioteknisessä käytössä immobilisaatio mahdollistaa teollisuusprosessien ja biosensorien tehokkaamman käytön, mutta voi heikentää aktiivisuutta ja vaikuttaa massansiirtoon.