Kuvauslauseissa

Kuvauslauseissa viitataan suomen kielessä lauseisiin tai lauseen osiin, jotka kuvaavat jotakin referenttiä eli jotakin nimeä tai tilannetta. Niiden tarkoitus on lisätä tietoa ominaisuuksista, tilasta, toiminnasta tai tavasta, jolla jokin asia on siinä kontekstissa. Kuvauslauseet voivat siksi olla sekä määritteleviä että lisäinformaatioon painottavia.

Kuvauslauseet voidaan jakaa useimmiten kahteen päätyyppiin: rajoittaviin ja ei-rajottaviin kuvauslauseisiin. Rajoittava kuvauslause määrittelee tarkasti, mikä viitattuun sanaan liittyy, ja sen voi merkitä joko suhteellisilla pronomineilla kuten joka, joka on, tai -tapa tuodaan mukaan erilaisin tavoin. Ei-rajottava kuvauslause antaa lisäinformaatiota, mutta ei ole oleellinen identiteetin kannalta; tällöin käytetään usein välimerkkejä ja lause sijoittuu lauseyhteyden huomioon ottaen erillään päälausesta.

Kuvauslauseita voidaan muodostaa sekä finite (konstruktioissa, joissa verbi taipuu) että non-finite -muodoissa (partisiippimuotoiset). Esimerkkejä ovat: “Mies, joka on vanha ja viisas, kertoi tarinan.” Tässä on kyse rajoittavasta kuvauslauseesta. “Kissa, kehräten, nukahti.” Tässä käytetään present-partisiippia kuvaamaan tilannetta samassa kohdeilmauksessa. “Hän, hymyillen, kiitti heitä.” Tämä on lisäämääm? kuvauslauseen tapa.

Käyttö ja huomioitavaa: kuvauslauseet voivat rikastuttaa kieltä, luoda ilmapiirin ja tiivistää kuvailua, mutta niitä on käytettävä harkiten, jotta lauseyhteys pysyy selkeänä. Erityisesti kirjoitetussa kielessä ne voivat esiintyä appositiossa tai sisäistettynä suhteellisiin lauseisiin sekä adjektiivisina kuvailevina ilmauksina.

Näin kuvauslauseet vastaavat keinoja antaa lisätietoa ja kuvausta ilman uutta päälausetta, aina kontekstin ja tarkoituksen mukaan.