Kiertokulkuhiili

Kiertokulkuhiili on termi, jota käytetään kuvaamaan hiilen kiertoa planeetan eri uskalohteiden välillä: ilmakehässä, biosfäärissä, hydrosfäärissä ja litosfäärissä. Termi viittaa siihen, miten hiili vaihtaa muotoaan ja siirtyy varastoihin sekä kulkee jatkuvan virtauksen kautta kiertuen päivän pituisten vaihtelujen yli.

Hiilen kierto koostuu lukuisista prosesseista. Fotosynteesin avulla kasvit ottavat ilmasta hiilidioksidia ja rakentavat biomassaa, kun taas hengitys ja hajottajien mineralisaatio vapauttavat hiiltä takaisin ilmaan tai veteen. Biomassa ja maaperä voivat sitoa hiiltä pitkäaikaisesti, ja merissä hiili Kelluu sekä kaasuna että liuenneena, johtuen biologisista ja fysikaalisista prosesseista. Pitkät hiilivarastot syntyvät sedimentaatiossa, turpeessa, sedimenteissä sekä kallioperässä tapahtuvassa hiilen sidoksessa. Ihmisen toiminta vaikuttaa tähän kiertoon muun muassa polttoaineiden polttamisella, maanviljelyn ja metsänhoidon muutoksilla sekä eroosion ja sedimentaation muutoksilla, mikä muuttaa sekä hiilen varastojen kokoa että virtausten nopeutta.

Merkitys ilmastonmuutoksen kontekstissa on suuri: hiilen kiertoa säätelevät varastot ja virtaajat määräävät, kuinka paljon hiilidioksidia päätyy ilmakehään. Ymmärrys hiilenkiertokäytännöistä auttaa ennakoimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia, kuvaamaan hiilinielujen tehokkuutta sekä tukemaan luonnon ratkaisuja hiilidioksidin hillitsemiseksi.

Käytön ja terminologian osalta kiertokulkuhiili ei ole vakiintunut termi suomenkielisessä tieteessä; yleisimmin puhutaan hiilen kiertokierrosta tai hiilen kiertokulusta. Käyttö viittaa kuitenkin samaan kokonaisuuteen: hiilen liikkeisiin ilmakehästä biomassaan, maaperään, vesiin ja kivil耐alueille.

Lisäksi: hiilen kierto; hiilinielut; ilmasto; kestävä kehitys.