Keinolannoitteiden

Keinolannoitteet ovat synteettisesti tuotettuja lannoitteita, joiden tarkoituksena on toimittaa kasveille nopeasti ja tarkasti välttämättömiä ravinteita. Pääravinteet ovat typpeä (N), fosforia (P) ja kaliumia (K), ja niitä myydään sekä yksittäisinä aineina että moniravinnelannoitteina (NPK).

Ravinteet voivat olla yksittäisiä suoloja kuten ureaa, ammoniumnitraattia ja ammoniumsulfaattia sekä fosfaatti- ja kaliumsulfaatti- sekä kloridi-muotoja. Yleisimmät moniravinnelannoitteet sisältävät N:ta, P:ta ja K:ta suhteessa, jonka ilmoitetaan N-P-K-arvona (esim. 10-10-20).

Valmistus on teollista. Typpivaraus syntyy usein ammoniakin kautta Haber-Bosch -prosessissa, fosfori jalostetaan fosfaattihapon avulla ja kalium louhitaan sekä käsitellään. Sekoittamalla näitä raaka-aineita voidaan valmistaa sekä yksittäisiä lannoitteita että moniravinnelannoitteita, jotka vastaavat eri viljelykasvien tarpeita.

Käyttöön liittyy monia etuja: nopea ravinteiden saatavuus, mahdollisuus tarkkaan annosteluun ja satoa sekä laatua parantava vaikutus. Niitä käytetään viljelytiloilla, pelloilla ja kasvihuoneissa sekä osana täyden ravinteisuuden tukemaa viljelyä, jolloin voidaan hallita ravinnepanoja entistä täsmällisemmin.

Riski- ja ympäristövaikutukset liittyvät etenkin typen ja fosforin huuhtoutumiseen vesistöihin sekä maaperän pH:n ja mikrobitoiminnan muutoksiin. Yli- tai virheellinen käyttö voi johtaa vesistöjen rehevöitymiseen ja maaperän heikkenemiseen. Lisäksi tuotanto kuluttaa energiaa ja riippuvuutta fossiilisista.

Kestävyysnäkökulmasta tähdätään parempaan ravinnekapasiteetin hallintaan, tarkkaan lannoitusmenestykseen ja kehitettyihin, ympäristöystävällisempiin muotoihin sekä viljelijöiden maaperä- ja sidosriippuvuuden huomioimiseen. Sääntely- ja laatukriteerit ohjaavat valintoja sekä käyttötapoja.