Hyvinvointiajattelu

Hyvinvointiajattelu on ajattelutapa ja toimintamalli, jossa hyvinvointi nähdään sekä yksilön että yhteisön keskeisenä tavoitteena. Siitä huolimatta se kattaa fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin sekä elämänlaadun tekijät. Keskeistä ovat ennaltaehkäisy, varhaisen tuen tarjoaminen, osallisuuden vahvistaminen ja kestävä kehitys.

Se ilmenee julkisessa hallinnossa, terveyden edistämisessä, koulutuksessa ja työelämässä. Hyvinvointiajattelussa korostuvat sosiaaliset determinantit – tulot ja sosiaalinen suoja, koulutus, asuminen, asuinalueen olosuhteet sekä työmarkkinoiden toimivuus – ja yhteisölliset tukiverkostot. Toimenpiteisiin voivat kuulua muun muassa ehkäisevät terveyspalvelut, terveyden edistäminen, varhaiskasvatus, elinikäinen oppiminen sekä toimintakyvyn säilyttämisen ja työssä pysymisen tukeminen.

Historian ja käytännön kontekstissa hyvinvointiajattelu liittyy vahvasti hyvinvointivaltion kehitykseen sekä kansainvälisiin terveys- ja sosiaalipolitiikan viitekehyksiin, kuten terveyden tasa-arvon ja sosiaalisten determinanttien huomioon ottamiseen. Sen tavoitteena on kaventaa eriarvoisuuksia ja parantaa elinoloja kaikille sekä vahvistaa yhteiskunnan resilienssiä.

Kritiikkiä esitetään siitä, että painottaminen yksilön vastuulle saattaa siirtää ongelmia rakenteisiin liittyviin pullonkauloihin, sekä haasteista mittaamisessa ja resurssien riittävyydessä. Arvioinnissa käytetään sekä hyvinvointiin liittyviä tuloksia että elämänlaatua kuvaavia indikaattoreita.

---