Havainnointi

Havainnointi on tutkimus- ja tiedonhankintamenetelmä, jossa tieto kerätään suoraan ilmiöstä tai ihmisistä havainnoimalla heidän toimintaa, tapahtumia tai ympäristöä. Havainnot voivat olla laadullisia eli kvalitatiivisia tai ei-numeraalisia, ja ne voivat olla suoria (tutkija näkee, kuulee tai kokee tapahtuman itse) tai epäsuoria (perustuvat tallenteisiin, muistiinpanoihin tai dokumentteihin). Havainnoinnin tavoitteena on ymmärtää ilmiön luonne ja konteksti sen luonnollisessa ympäristössä. Havainnointi eroaa mittauksesta siinä, että havainnot painottuvat laadulliseen tietoon ja kontekstiin, kun taas mittaaminen tuottaa numeerisia arvoja.

Tyyppejä ja lähestymistapoja ovat esimerkiksi luonnonmukainen (naturalistinen) havainnointi, jossa ilmiötä tarkkaillaan sen normaalissa ympäristössä ilman tutkimustoimenpiteitä, sekä osallistuva havainnointi, jossa tutkija on mukana toiminnassa ja havainnoi sekä muiden että omien toimintojensa näkökulmia. Strukturoitu tai systemaattinen havainnointi käyttää etukäteen määriteltyjä kriteerejä ja koodauksia. Aikahaarukkahavainnointi ja tapahtuma- tai aikaikkunaan mukaan tehtävä havainnointi ovat tapoja kerätä tietoa ajallisesti järjestelmällisesti.

Prosessi ja luotettavuus: Havainnointi vaatii huolellista suunnittelua, havaintoyksiköiden määrittelyä, johdonmukaista dokumentointia sekä luotettavien tallenteiden käyttöä. Subjektiivisuus on havaintoihin usein sidoksissa, joten luotettavuuden ja validiteetin lisäämiseksi käytetään useampaa havainnoijaa, triangulaatiota ja selkeitä koodausmenetelmiä. Havainnot tallennetaan kenttämuistiinpanoina sekä mahdollisesti äänin tai videoinnilla.

Sovellukset ja etiikka: Havainnointi soveltuu erityisesti sosiaalitieteisiin, kasvatustieteisiin, antropologiaan sekä käyttäjäkokemuksen tutkimukseen. Eettisesti huomioidaan suostumus, yksityisyyden suoja sekä haitan minimoiminen, ja tutkimuksessa pyritään suojelemaan osallistujien anonymiteettia.