Betaadrenergisen

Betaadrenergisen viittaaminen koskee beta-adrenergisia reseptoreita, jotka reagoivat katekolamiineihin kuten adrenaliiniin ja noradrenaliiniin. Nämä reseptorit ovat Gs-proteiinikytköksisiä ja aktivoivat adenylil Cyclasen, mikä lisää cAMP:n määrää solussa. Tämä signaalinsiirto lisää useiden elinten toimintaa ja vastetta stressiin.

β1-reseptorit sijaitsevat pääasiassa sydämessä (lisää sydämen syketaajuutta, kontraktiivisuutta ja johtumisnopeutta) sekä munuaisissa reniinierityksen säätelyssä. β2-reseptorit löytyvät keuhkoputkien sileälihaksista, verisuonistosta ja monista muista sileistä lihaksista; niiden aktivaatio johtaa bronkodilataatioon, vasodilataatioon ja sileän lihaksen rentoutumiseen. β3-reseptorit ovat pääasiassa rasvasolujen alueella ja niillä on merkitys lipolyysissä ja osittain energiankulutuksessa. Beta-adrenergiset reseptorit vaikuttavat myös maksan ja luustolihasten aineenvaihduntaan sekä syljen eritykseen.

Farmakologiassa β-adrenergisia agonisteja käytetään esimerkiksi astman ja COPD:n hoitoon (nopeasti vaikuttavat beeta-2-agonistit kuten salbutamoli) sekä sydän- ja verenkiertoelinten tilojen tukemiseen (lyhytaikaiset tai pitkävaikutteiset beeta-agonistit). Beeta-adrenergian antagonisteja, eli beeta-salpaajia, käytetään verenpaineen, rytmihäiriöiden ja sydämen tehtävien hallintaan; esimerkkejä ovat propranololi (ei selektiivinen) sekä metoprololi ja atenololi (β1-valikoituneet).

Sivuvaikutuksia voivat aiheuttaa epäselektiiviset beetasalpaat kuten bronkospasmi, bradykardia ja hypotensio. Pitkäaikainen tai liikakasvuinen käyttö voi johtaa toleranssiin tai desensitisaatioon reseptoreiden muokkautuessa. Beta-adrenerginen järjestelmä on keskeinen osa kehon stressivastetta ja energiatasojen säätelyä.