kontraktiivisuutta

Kontraktiivisuus kuvaa lihaksen kykyä tuottaa voimaa ja supistua vasteena ärsykkeeseen. Se on lihassäikeiden sisäinen ominaisuus, joka määrittää kuinka voimakkaasti lihas voi lyhentyä ja tuottaa voimaa. Kontraktiivisuus on keskeinen sekä skeletto- että sydänlihaksessa, mutta sydämen tapauksessa sen taso määrää pumppausvoiman ja veren virtaamisen sydämen läpi.

Mekanismin perusta:

Solutasolla kontraktiivisuus syntyy, kun Ca2+ vapautuu sarkoplasmisesta retikulumista ja sitoutuu troponiin C:hen. Tämä saa tropomyosiinin siirtymään ja aktiini–myosiin-ristikkäissidokset muodostuvat, mikä mahdollistaa lihassyiden voiman tuotannon. Ca2+-herkkyyden ja ristikkäissidosten kiertoaikojen nopeus vaikuttavat syntyvään voimaan. Beeta-adrenerginen stimulointi lisää Ca2+-sisääntuloa ja ryanodine-säiliöiden avautumista sekä muuttaa myofilamenttien herkkyyttä.

Sääteleminen ja merkitys:

Kontraktiivisuutta säätelevät autonominen hermosto, hormonaaliset signaalit sekä lääkehoito. Esilataus (preload) ja jälkikuorma (afterload) vaikuttavat lyhentymisnopeuteen ja kokonaistuottoon, mutta kontraktiivisuus viittaa lihaksen sisäiseen voimantuottoon. Systolinen vajaatoiminta liittyy usein heikkoon kontraktiivisuuteen.

Mittaaminen ja kliininen merkitys:

Kontraktiivisuutta voidaan arvioida isometrisessä voimantuotossa tai dP/dt-arvojen avulla laboratorio-olosuhteissa, sekä in vivo sydämen pumppauskyvyn ja ejektionfraktion kautta. Sen muutokset ovat keskeisiä sydämen sairauksien diagnoosissa ja hoidossa.