Altistusjaksoja

Altistusjaksoja ovat psykologisen terapian osa, jossa asiakasta altistetaan järjestelmällisesti ahdistusta tai pelkoa aiheuttaville ärsykkeille tai tilanteille. Tavoitteena on vähentää välttelyä, lisätä toimintakykyä ja saavuttaa huvittuneisuuden vähenemistä sekä pelon herkkyyden vähenemistä pitkäjänteisesti.

Altistusmenetelmät jakautuvat useisiin muotoihin. In vivo -altistus tapahtuu todellisessa ympäristössä, esimerkiksi pelon aiheuttavan tilanteen kohtaaminen. Imaginal- tai kuvitteellinen altistus tehdään mielikuvissa, kun todellinen altistus ei ole käytännössä mahdollista. Interoceptive exposure keskittyy kehon tuntemusten aiheuttaman ahdistuksen (esim. hengitysnopeus, sydämen sykkeen) muuttamiseen, usein paniikkihäiriön hoidossa.

Prosessi etenee usein pelon hierarkian laatimisen kautta ja asteittaisten altistusten avulla. Asiakas tai terapeutti suositukset asettavat kynnystason kullekin tasolle, ja altistukset suoritetaan niin, että ahdistus nousee mutta ei ylitä kriittistä rajaa. Ahdistuksen voimakkuutta seurataan ja kirjataan, esimerkiksi SUDS-asteikolla (Subjective Units of Distress Scale). Kotitehtävät tukevat tutkimusjaksoa ja toistot ovat keskeisiä.

Terveydelliset vaikutukset: altistusjaksoilla on osa-alueen mukaan vahvistettuja hyötyjä erityisesti ahdistuneisuushäiriöille kuten fobioille, PTSD:lle, OCD:lle ja paniikkihäiriölle. Tulokset riippuvat kliinisestä osaamisesta, asiakkaan sitoutumisesta ja turvallisesta, eettisestä lähestymistavasta sekä mahdollisista riskinarvioinneista.

Historia ja tausta: altistusmenetelmien juuret ovat Wolpen kehittämässä systemaattisessa desensitoinnissa ja vahvistetussa oppimisessa, jotka ovat muokanneet nykyisiä altistus-/in vivo- ja imaginal-tekniikoita.