sitoutumisesta

Sitoutumisesta on kyse yksilön psykologisesta suhteesta johonkin tavoitteeseen, organisaatioon, ihmissuhteeseen tai toimintaan. Sitoutuminen ilmenee haluna pysyä mukana, panostaa tavoitteeseen ja sovittaa omat aikomuksensa yhteisen päämäärän kanssa. Se voi ilmetä sekä tunteellisesti että käytännöllisesti: henkilö arvostaa sitoutumisensa kohdetta ja on valmis investedoitumaan siihen. Sitoutuminen on yleisesti tutkittu käsite organisaatio- ja soveltavissa tieteissä sekä suhteissa että vapaaehtoistoiminnassa.

Formeja ja teoreettisia viitekehyksiä. Yleisesti puhutaan kolmiulotteisesta sitoutumisen mallista, joka on esitetty Meyerin ja Allenin toimesta: affektivinen (tunnepohjainen sitoutuminen), normatiivinen (velvollisuuden kokemus) sekä jatkuvuus- tai jatkuvuuskohtainen sitoutuminen (johtuua menneistä investoinneista ja kustannuksista, jotka vaikeuttavat lähtemistä). Näiden ulottuvuuksien voidaan katsoa yhdessä selittävän, miksi ihmiset pysyvät sitoutuneina – tai miksi he voivat lähteä. Joissakin yhteyksissä käytetään myös kognitiivista tai käyttäytymiseen liittyvää näkökulmaa sitoutumisen tarkasteluun.

Merkitys käytännössä. Sitoutuminen vaikuttaa muun muassa työtyytyväisyyteen, suoriutumiseen, pysyvyyteen ja muutosvastarintaan. Se on keskeinen muuttuja organisaatioiden johtamisessa, henkilöstön kehittämisessä sekä koulutuksessa: korkea sitoutuminen voi parantaa sitouttuneisuutta ja suorituskykyä, kun taas alhainen sitoutuminen voi lisätä henkilöstön vaihtuvuutta ja konflikteja. Sitoutumiseen vaikuttavat sekä yksilön henkilökohtaiset arvot että ympäristön tekijät, kuten johtamiskäytännöt, työolot, palkitseminen ja organisaatiokulttuuri.

Käytännön näkökulmassa sitoutumista voidaan arvioida kyselyillä sekä laadullisilla menetelmillä. Se vaihtelee kulttuurisesti ja kontekstisidonnaisesti, mutta pysyy keskeisenä käsitteenä monissa ihmisiä ja organisaatioita koskevissa tutkimuksissa.