ABOsopivuuden

ABO-sopivuuden käsite viittaa donorin ja vastaanottajan veren ABO-ryhmien yhteensopivuuteen, mikä on keskeinen turvallisuustekijä sekä verensiirroissa että monissa elinsiirroissa. ABO-järjestelmä perustuu punasolujen pinnalla oleviin antigeeneihin, joita ihmisillä voivat olla A-, B-, AB- tai O-tyypin mukaan. Vastaanottajan veressä esiintyvät vasta-aineet, yleisimmin anti-A ja anti-B, voivat reagoida toisen henkilön punasoluihin, aiheuttaen agglutinaatiota ja mahdollisesti hemolyysiä.

Verensiirroissa ABO-tyypitys sekä crossmatching varmistavat, että siirrettävä veri on yhteensopivaa vastaanottajan immuunijärjestelmän kanssa. Pääsääntö on, että punasolut voidaan siirtää vastaanottajalle, jonka ABO-tyyppi on yhteensopiva, eikä vastaanottajan vasta-aineet hyökkää luovuttajan punasoluihin. O-ryhmän punasolut toimivat useimmille vastaanottajille vähäisen A- ja B-antigeenien puutteen vuoksi, mutta O-vastaanottajalle voidaan antaa vain O-ryhmän verta. Verensiirroissa plasmaa koskevissa tilanteissa käänteisesti käytetään muita sääntöjä.

Elinsiirroissa ABO-sopivuus parantaa siirrännäisen pitkäaikaista selviytymistä ja graftin toimintaa. Vakavien ABO-incompatibiliteettien mahdollistamiseksi on kehitetty desensibilisaatiostrategioita, mutta ne ovat monimutkaisia ja resursseja vaativia. Historiallisesti ABO-ongelmat liittyivät Lands teinerin varhaisiin löytöihin 1900-luvun alussa, ja ABO-sopivuus on sittemmin muodostunut verensiirtojen ja elinsiirtojen perusvaatimukseksi. Rajoituksena on, että ABO-sopivuus ei poista kaikkia immuunireaktioita; muut antigeeniset erot sekä potilaan immunologinen historia vaikuttavat siirron turvallisuuteen ja menestykseen.