äänenkoodausmenetelmän

Äänenkoodausmenetelmä, suomeksi myös äänikoodaus, on prosessi, jolla äänisignaali muutetaan digitaaliseen muotoon. Tämä on välttämätöntä äänidatan tallentamiseksi, siirtämiseksi ja käsittelemiseksi tietokoneilla ja muilla digitaalisilla laitteilla. Äänenkoodaus perustuu äänen analogisen luonteen muuttamiseen diskreeteiksi arvoiksi.

Yleisin menetelmä äänen digitoimiseksi on pulssikoodimodulaatio (PCM). PCM-prosessissa analoginen äänisignaali otetaan tietyin väliajoin (näytteenottotaajuus) ja kunkin näytteen amplitudi kvantisoidaan eli pyöristetään lähimpään ennalta määritettyyn arvoon. Näytteenottotaajuus määrittää, kuinka tarkasti signaalin korkeammat taajuudet voidaan toistaa, ja kvantisointiresoluutio vaikuttaa signaalin dynaamiseen alueeseen ja kohinaan. Mitä korkeampi näytteenottotaajuus ja kvantisointiresoluutio, sitä tarkempi digitaalinen esitys äänestä on, mutta sitä enemmän datatilaa ja kaistanleveyttä se myös vaatii.

PCM:n lisäksi on kehitetty useita muita äänikoodausmenetelmiä, kuten pakkausmenetelmät, jotka pyrkivät vähentämään äänidatan kokoa. Pakkaus voi olla häviöllistä tai häviötöntä. Häviöllinen pakkaus poistaa ääntä, jota ihminen ei todennäköisesti havaitse, pienentäen tiedostokokoa merkittävästi. Esimerkkejä häviöllisistä koodeista ovat MP3 ja AAC. Häviötön pakkaus säilyttää kaiken alkuperäisen äänidatan, mutta tiedostokoko on suurempi kuin häviöllisissä menetelmissä. FLAC on esimerkki häviöttömästä koodeista. Menetelmän valinta riippuu käyttötarkoituksesta, kuten äänenlaatuvaatimuksista ja tallennustilan rajoituksista.