yliohjautuminen

Yliohjautuminen on ajoneuvon tilanne, jossa takapyörät menettävät pitoa ja ajoneuvo alkaa kääntyä enemmän kuin ohjauspyörän kulkema suunta antaisi ymmärtää. Tämän seurauksena auto voi pyörähtää nopeasti tai karata pois kurssistaan mutkassa. Yliohjautuminen syntyy yleisimmin tilanteissa, joissa tienpinta on märkä, jäinen tai kostea, ajoneuvo on liian nopea mutkaan, tai ajossa tapahtuu äkillisiä kaasun tai jarrun muutoksia. Takavetoiset autot ovat perinteisesti alttiimpia yliohjautumiselle, mutta aiheeseen vaikuttavat myös ajoneuvon jousitus, nokkakytkimet ja ajonvakautusjärjestelmät.

Yliohjautumisen tunnusmerkkejä ovat lisäksi takapyörien sivuttaisliike, nopea kierrosnopeuden kasvu sekä ohjausvasteen ylittäminen; kuljettaja saattaa kokea tarvetta vastata sisäkeilauksella eli vastakääntää ohjausta. Tilanne on erityisen arvaamaton märillä tai jäisillä teillä sekä suurilla nopeuksilla.

Toimenpiteet tilanteen hallitsemiseksi muistuttavat yleisiä ajoharjoittelun periaatteita: vastaa liikkeeseen suuntaan (counter-steer) pehmeästi ja tasaisesti, vähennä kaasun­käyttöä tai säädä sitä tilanteen mukaan, vältä äkkinäisiä jarrutuksia tai suuria ohjausliikkeitä. Monissa moderneissa autoissa ajonvakautusjärjestelmä (ESC) voi yksipuolisesti estää tai rajoittaa yliohjautumista säätämällä jarrutusta ja moottoritehoa.

Ehkäisyyn kuuluu hyvän pidon omaavien renkaiden käyttö, oikea ilmanpaine, asianmukainen jousitus- ja ohjausasetukset sekä ajotavan harjoittelu. Turvallisuutta lisää myös ajonvakautusjärjestelmän toimivuus ja säännöllinen huolto. Yliohjautuminen voi olla hallittu ilmiö joillakin radoilla, mutta tavallisessa tieliikenteessä sitä pidetään riskinä, jonka välttämiseksi on tärkeää ylläpitää käsissä hallittavissa olevaa ajoneuvoa ja ajotaidollisuutta.