virtualisointitekniikat

Virtualisointitekniikat ovat menetelmiä, joiden avulla fyysiset resurssit kuten suorittimet, muisti, tallennus ja verkko voidaan jakaa useampaan erilliseen ympäristöön. Tavoitteena on parempi resurssien hyödyntäminen, eristäminen sekä siirrettävyys ja hallittavuus.

Laitteistovirtualisointi (hardware virtualization) toteutetaan hypervisorin avulla, joka istuu suoraan fyysisen koneen päälle tai sovelluksena. Hypervisorien mukaan voidaan erottaa Type 1 (bare-metal) -hypervisorit, jotka ajavat suoraan laitteistolla, sekä Type 2 (hosted) -hypervisorit, jotka toimivat käyttöjärjestelmän päällä.

Para-virtualisointi on vaihtoehto, jossa vierasjärjestelmä on muokattu toimimaan paremmin vektorivirtualisoinnin kanssa ja kommunikoi hypervisorin kanssa erityisillä kutsuilla, jolloin suorituskyky paranee mutta järjestelmävaatimukset kasvaa. OS-tason virtualisointi tarkoittaa kontainerointia, jossa useat eristetyt prosessiryhmät jakavat samana määrän kernelin, mutta ovat erillisinä tai eristettyinä. Kontainerit ovat kevyempiä kuin täyden virtuaalikoneen kaltaiset ympäristöt.

Virtuaaliverkostot ja virtuaalinen tallennus laajentavat eristystä ja joustavuutta: virtuaaliset kytkimet, network overlays sekä virtuaalitallennusjärjestelmät mahdollistavat verkko- ja tallennusresurssien hallinnan ohjelmallisesti.

Sovellusalueet kattavat palvelinconsolidationin, kehitys- ja testausympäristöt, pilvi- ja hybridepalvelut sekä reunalaskennan. Esimerkkejä teknologioista ovat VMware ESXi, Microsoft Hyper-V, KVM ja Xen; kontainerointiin liittyvät ratkaisut Docker, Kubernetes sekä OS-tason virtualointi LXC. Hallintaa ja orkestrointia tukevat työkalut kuten OpenStack ja Kubernetes.

---