vammaisuus

Vammaisuus on suomenkielinen termi, jolla viitataan henkilön toimintakyvyn rajoittuneisuuteen. Vammaisuutta tarkastellaan sekä lääketieteellisestä että sosiaalisesta näkökulmasta. Lääketieteellinen malli korostaa terveydentilaan liittyviä puutteita, kun taas sosiaalinen malli painottaa ympäristön esteitä ja yhteiskunnan rakenteita, jotka rajoittavat osallisuutta. Nykykäytäntö yhdistää nämä näkökulmat ja näkee vammaisuuden vuorovaikutuksena yksilön ja hänen ympäristönsä välillä.

Vammaisuus voi olla syntymäaikana ilmenevää tai kehittyä elämän aikana sairauksien, tapaturmien tai ikääntymisen seurauksena. Se kattaa fyysiset, sensoriset, kognitiiviset sekä mielenterveyteen liittyvät puutteet ja toimintakyvyn rajoitteet, joiden aste vaihtelee yksilöllisesti. Vammaisuuteen liittyy usein tuen tarve elämän eri vaiheissa: kuntoutus, apuvälineet, henkilökohtainen apu, asumisen mukauttaminen sekä koulutuksen ja työelämän tukeminen.

Suomessa vammaisuuteen liittyvät oikeudet perustuvat sekä kansalliseen lainsäädäntöön että kansainvälisiin sopimuksiin, kuten YK:n vammaisten oikeuksia koskevaan yleissopimukseen (CRPD). CRPD:n hengessä tavoitteena on yhdenvertaisuus, esteettömyys ja täysi osallisuus. Julkiset palvelut rakentuvat yksilöllisten tukipalvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen, ja keskeisiä teemoja ovat koulutus, terveydenhuolto, asuin- ja työelämä sekä liikenne- ja digitaaliset palvelut.

Esteettömyys ja osallisuus ovat keskeisiä tavoitteita. Universaali suunnittelu pyrkii tekemään tilat, liikenteen, viestinnän sekä digitaaliset palvelut käytettävissä kaikille. Tulkkaus- ja viestintäpalvelut sekä saavutettavat materiaalit tukevat osallisuutta.

Vammaisuudesta käytetään ihmiskeskeistä kieltä, ja sen oikeudet sekä osallisuus pyritään huomioimaan sekä politiikassa että arjen käytännöissä. Tämä näkyy muun muassa saavutettavuuden, asumisen, koulutuksen ja työn tukemisena.