Vammaisuuteen

Vammaisuuteen liittyvä käsite viittaa tilaan, jossa henkilön toimintakyky on rajoittunut tai hänen osallistumisensa yhteiskuntaan on estynyt. Vammaisuus voidaan nähdä sekä yksilön ominaisuuksiin liittyvänä ilmiönä että ympäristön rakenteista johtuvana esteenä. Lääketieteellinen malli korostaa sairautta ja hoitoa, kun taas sosiaalinen malli painottaa esteitä ja yhteiskunnan vastuita.

Vammaisuuteen liittyy erilaisia ilmiöitä: fyysisiä, sensorisia ja kognitiivisia sekä mielenterveyteen liittyviä rajoitteita. Toimintakyvyn rajoitteet voivat olla pysyviä tai tilapäisiä, ja niihin vaikuttavat sekä yksilön että ympäristön tekijät.

Yhteiskunnallinen näkökulma korostaa esteettömyyttä ja osallisuutta. Esteet voivat olla rakennettuja (tilat ja tiedonvälitys), teknisiä (laitteet) tai asenteellisia. Nykykeskustelussa vammaisuutta tarkastellaan usein ihmisten oikeuksien ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset ohjaavat vammaisten oikeuksia. YK:n vammaissopimus (CRPD) vahvistaa tasa-arvon, osallistumisen ja esteettömyyden periaatteet. Suomessa tätä toteuttavat muun muassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslaki sekä vammaispalvelulaki, sekä kansalaisten oikeus koulutukseen, työhön ja terveydenhuoltoon.

Monet asiantuntijat käyttävät Kansainvälistä toimintakyvyn ja vammaisuuden luokitus (ICF) -mallia kuvaamaan vammaisuutta. ICF tarkastelee toimintakyvyn, osallistumisen ja ympäristötekijöiden vuorovaikutusta, ja se tukee yksilön arjen suunnittelua sekä palveluiden kehittämistä.

Vammaisuudesta käytävä keskustelu on monisyinen ja kulttuurisesti muotoutuva, ja sen ymmärtäminen vaatii sekä yksilön oikeuksien että rakenteellisten esteiden huomioon ottamista.