taivutusmuodot

Taivutusmuodot ovat sanan taivutuksessa esiintyviä muotoja, joilla ilmaistaan kieliopillisia ominaisuuksia kuten määrä, persoona, aika ja sijainti. Suomen kielessä taivutusmuodot ovat laajoja ja ne antavat usein lauseen merkityksen, vaikka sanajärjestys olisi suhteellisen vapaa.

Nimet ja määritykset. Substantiivit (ja adjektiivit) taivutetaan numeroon (yksikkö/monikko) ja useisiin sijamuotoihin. Tavallisia sijamuotoja ovat nominatiivi ja genetiivi sekä partitiivi, ja sitä seuraa joukko lokaalisia sijamuotoja kuten inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, abessiivi ja allatiivi. Lisäksi tavataan translatiivia, essiiviä, komitatiivia sekä kompositioissa käytettyja muita muotoja. Jokainen muoto muodostetaan lisäämällä Nominen suffixeja sanan vartalolle. Adjektiivit taivutetaan sopimaan substantiivin kanssa luvun ja sijan mukaan, ja niillä on myös asteenvaihdot (positiivi, komparatiivi, superlatiivi).

Verbit. Verbit taivutetaan henkilön ja luvun mukaan sekä aikamuodoille (nyky-, imperfekti-, perfekti-, pluskvamperfekti). Morfologisesti näkyvät moodit ovat indikattiivi, konditionaali, imperatiivi ja potentiaali. Suomen verbimuodot eivät erota virheellisesti passiivisuutta, vaan ikään kuin kamoottavat ylläpitää aktiivimuodon muotoja. Finite-verbien lisäksi on partisiippimuotoja sekä useita infinitiivejä, jotka ovat myös taivutettuja.

Pronominit ja osallistujat. Pronominit taivutetaan samalla tavalla kuin muut sanat: ne vaihtavat muotoa kielen tilanne mukaan (tila, luku, persoona, sijamuoto). Osittais- ja adverbinominaattorit taipuvat sekä adjektiivien että verbien tavoin, ja osallistujat voivat toimia sekä verbeinä että adjektiiveina.

Merkitys ja oppiminen. Taivutusmuodot antavat olennaisen tiedon subjektille, objektille, paikan suhteille sekä aikamuodoille. Monimutkaisuus vaihtelee sanaluokan mukaan, ja oikean muodon hallinta on keskeinen osa suomen kielen hallintaa.