suolatasapainoa

Suolatasapaino tarkoittaa kehon elektrolyyttien ja nesteen tasapainoa, jolla ylläpidetään solujen toimintakyky, veren tilavuus ja verenpaine. Keskeisimpiä elektrolyyttejä ovat natrium (Na+), kalium (K+), kloridi (Cl−) sekä hiilihappo-/bikarbonaatti-ioni (HCO3−), ja pienempiä määriä ylläpidetään kalsiumin, magnesiumin ja fosfaatin pitoisuuksissa.

Sääntely tapahtuu monien järjestelmien yhteistoiminnalla. Munuaiset ovat tärkeimmät toimijat, ja niiden kautta elektrolyyttejä sekä vettä reabsorboidaan tai erittyy virtsaan. Hormonaaliset tekijät ohjaavat tasapainoa: reniini-angiotensiin-aldosteronijärjestelmä (RAAS) säätelee natriumin ja veden takaisinottoa; antidiureettinen hormoni (ADH, vasopressiini) lisää veden takaisinottoa ja vähentää virtsan määrää; natriureettiset peptidit, kuten atriaali natriureettinen peptidi (ANP), lisäävät natriumin eritystä. Näiden mekanismien avulla keho pystyy kompensoimaan tilapäisiä neste- ja elektrolyyttihäiriöitä.

Mittaaminen ja diagnostiikka perustuvat veren ja virtsan elektrolyyttipitoisuuksiin sekä osmolaliteettiin. Tavallisimmat laboratoriotutkimukset ovat veren Na+, K+, Cl−, HCO3− sekä virtsan Na+ ja K+. Tilanteita, joissa suolatasapaino voi häiriintyä, ovat esimerkiksi nestehukka, ripuli, oksentelu, runsas hikoilu, munuaissairaudet sekä endokriiniset häiriöt tai lääkkeet.

Kliinisiä seurauksia ovat sekä hyponatremia että hypernatremia sekä epätasapainot kaliumin ja muiden elektrolyyttien välillä, joilla voi olla vaikutusta hermo-, lihas- ja sydämen toimintaan. Hoito kohdistuu tarvittavaan neste- ja elektrolyyttikorjaukseen sekä taustalla olevien syiden hoitoon.