radiolähetyksenä

Radiolähetyksenä tarkoittaa tiedon välittämistä radioaaltojen avulla siten, että vastaanotin muuntaa signaalin kuuluvaksi ääneksi, kuviksi tai muuksi sisällöksi. Radiolähetyksiä käytetään sekä yleisölle tarkoitetussa julkisessa viestinnässä että suljetuissa yhteyksissä, ja ne voivat olla analogisia tai digitaalisia. Tehokkaan kattavuuden saavuttaminen riippuu käytetystä taajuudesta, vastaanottoaalloista ja ympäristöolosuhteista. Radiolähetykset palvelevat uutiset, musiikki, viihde sekä hätätilanteiden tiedottamisen.

Teknisesti radiolähetykset perustuvat informaation muuntamiseen radioaalloiksi modulaation avulla. Analogisissa järjestelmissä käytetään yleisimmin amplitudimodulaatiota AM ja taajuusmodulaatiota FM. Digitaalisissa järjestelmissä kuten DAB+ ja DRM tieto pakataan digitaalisesti ja voidaan välittää useita ohjelmia samanaikaisesti pienemmällä kaistaleveydellä. Lähetykset vaativat lähettimen, antennin ja oikean taajuusalueen; vastaanottimet valitsevat haluamansa taajuuden ja dekoodataan signaali. Radioaallot voivat levitä maanpäällisesti VHF- ja UHF-alueilla tai ionosfäärän avulla pitkille etäisyyksille shortwave-alueilla.

Tuotannossa radiolähetykset voivat olla live-lähetyksiä tai ennalta tuotettuja ohjelmia. Prosessi sisältää ohjelma- ja äänityssuunnittelun, äänityksen, miksauksen, koodauksen ja lähetyksen sekä teknisen henkilöstön koordinoinnin. Käyttäjät kuuntelevat radiokanavia perinteisillä radiovastaanottimilla, digitaalilla DAB+-vastaanottimella tai älylaitteiden sovelluksilla.

Lainsäädäntö ja historia: Radiolähetykset ovat olleet keskeinen viestintämuoto jo yli vuosisadan. Varhaisimmat radiolähetykset syntyivät 19. ja 20. vuosisadalla; Suomessa radiotoiminta kehittyi 1920–1930-luvuilla ja radiokanavien tarjonta laajeni. Radiotaajuuksien hallinta ja käyttö on säädeltyä: taajuudet ja lisenssit myöntää valtio tai viranomainen, kuten Traficom Suomessa.