Radiotaajuuksien

Radiotaajuudet ovat sähkömagneettisen spektrin osa, jota käytetään langattomaan viestintään ja radiolähetyksiin. Taajuusmittaus tapahtuu hertseinä (Hz); yleisimmin käytettyjä yksiköitä ovat kilohertsi (kHz), megahertsi (MHz) ja gigahertsi (GHz). Radiotaajuuksien alue kattaa käytännössä noin 3 kilohertzista 300 gigahertsiin, ja eri käyttötarkoitukset jakavat tämän alueen luontevasti toisiinsa.

Taajuusalueet ja niiden yleisiä käyttötarkoituksia ovat esimerkiksi: VLF-alue 3–30 kHz, jota käytetään pitkän kantaman viestinnässä ja erityisesti sotilaallisissa sekä navigaatiojärjestelmissä; LF 30–300 kHz sekä MF 300 kHz–3 MHz, joihin liittyy muun muassa maatason signaalit sekä jonkinlaisten ajantallenteiden ja beaconeiden käyttö; HF 3–30 MHz, jossa on kansainvälistä radioviestintää, kaupallisia ja viranomaiskäyttöjä sekä ilmailu- ja meriliikenneviestintää; VHF 30–300 MHz, joka kattaa FM-radion, osa televisiosta sekä ilmailu- ja muut line-of-sight -yhteydet; UHF 300 MHz–3 GHz sisältää mobiilikäyttöä, Wi‑Fi-verkkoja sekä mikroradaryhteyksiä; SHF 3–30 GHz kattaa satelliitti- ja suurtaulotteiset kaukopuhelimet sekä tietyt kiinteät verkkoyhteydet; EHF 30–300 GHz on tutkijoiden ja kehittäjien millimetriaaltojen alue, jolla tehdään kokeellisia yhteyksiä ja tarkkaa radiotutkimusta.

Hallinta ja sääntely tapahtuvat sekä kansainvälisesti että kansallisella tasolla. ITU-R määrittelee maailmanlaajuiset taajuusvaraukset ja -jaot, kun taas kansalliset viranomaiset myöntävät käyttölupia sekä seuraavat liikenteen ja taajumien suojelumääräyksiä. Turvallisuusnäkökohdat ohjaavat altistumisrajoja ja -ohjeita ICNIRP:n suositusten mukaisesti. Radiotaajuuksien kehitys vaikuttaa sekä viestinnän saatavuuteen että teknologian tulevaisuuteen.