amplitudimodulaatiota

Amplitudimodulaatio (AM) on analoginen modulaatiotekniikka, jossa kantaaineen (kuten radiofrekvenssi) amplitudia säädetään modulaattorin signaalin mukaan. Tyypillisesti modulaatio toteutetaan siten, että kantataajuuden siniaaltoa viedään yhdistämällä siihen aikataipuva, matalampitaajuinen modulointi. Yleinen matemaattinen malli s(t) = Ac [1 + m cos(ωm t)] cos(ωc t) kuvaa tilannetta, jossa Ac on kantataajuuden jännite, ωc sen pyydetty taajuus, ωm modulaattorin taajuus ja m on modulaatioindeksi (0 ≤ m ≤ 1 tavallisesti).

Spektrin osalta AM- Signaali sisältää kantataajuuskomponentin sekä kaksi sivuaaltokomponenttia, jotka sijaitsevat kantataajuuden kummallakin puolella ± fm. Tämän seurauksena AM:llä käytetty kaista on laajentunut 2 fm:iin (kaksi sivuaaltoa). Modulaatioindeksi m määrää sivuaaltojen ja kantakomponentin voimavarat: P_t = P_c [1 + m^2/2], missä P_t on kokonaisteho ja P_c on kantakomponentin teho. Kun m ≤ 1, modulaatio on hallinnassa; yli 1 – overmodulaatio – johtaa envelope-epäkunnostumiseen ja signaalin vääristymiin.

Demodulaatio voidaan toteuttaa envelope-detektorilla (diode, RC-verkko), jolloin modulaation envelope seuraa äänisignaalin muunnosta. Vaihtoehtoisesti käytetään koherenssidemodulaatiota DSB-SC-tyyppisissä järjestelmissä, joissa tarvitaan synkronointia vastaanotossa ilman kantataajuuden suoraa läsnäoloa.

AM:ää on käytetty laajalti radiobroadcastissa, ilmailu- ja sotilastiedonsiirroissa sekä muissa analogisissa RF-järjestelmissä. Sen vahvuuksia ovat yksinkertaisuus ja helppo demodulaatio, mutta sen heikkouksia ovat voiman ja amplitudin alttius kohinalle sekä suurempi tehon kokeminen suhteessa tehokkaampiin modulaatiotapoihin.