paralinguistiikkaan

Paralinguistiikkaan perehtyminen on kielitieteen ala, joka tutkii puheen ei-kielellisiä piirteitä ja niiden merkitystä viestinnässä. Paralinguistiikan huomioon otettavia tekijöitä ovat äänensävy, intonaatio, korkeus (F0), voimakkuus, puheen tempo ja rytmi sekä puheessa käytetyt tauot. Näiden piirteiden muutokset voivat muuttaa sanoman tulkintaa niin, että sama sanallinen sisältö saa erilaisen sävyn tai merkityksen. Paralinguistiikka kattaa sekä ääneen liittyvät biologiset että sosiaaliset ulottuvuudet, kuten ilmaisutavan, ystävällisyyden tai epävarmuuden kertomisen.

Sen lisäksi paralinguistiikkaan kuuluvat puheessa ilmenevät ei-äänteelliset viestit, kuten nauru, huokaukset, muille aikamatkaniin liittyvät äänet sekä huonovaraiset tai epävarmuutta ilmentävät puheen piirteet. Nämä viestit voivat täydentää tai vastata sanallista sisältöä ja siten vaikuttaa vuorovaikutuksen dynamiikkaan. Tieteenalalla tarkastellaan myös kulttuurisia eroja: sama prosodinen kuvio voidaan tulkita eri tavoin eri kieli- ja kulttuuriryhmissä.

Paralinguistiikkaan liittyvää tutkimusta sovelletaan useilla aloilla, kuten vuorovaikutuksen tutkimuksessa, opetuksessa, puhetta tuottavien teknologioiden kehittämisessä sekä kliinisessä psykologiassa ja oikeuslääketieteessä. Menetelmät sisältävät akustista analyysiä, kuten korkeus- ja voimakkuusmittauksia, sekä perseptuaalisia kokeita ja kulttuuris-vertailuja, joiden avulla pyritään ymmärtämään, miten paralinguistiset piirteet vaikuttavat viestinnän onnistumiseen.