mittauskäsitteitä

Mittauskäsitteet ovat mittaamisen teorian ja käytäntöjen keskeisiä peruskäsitteitä. Mittaus tarkoittaa prosessia, jossa mitattavaa suurta määritellään ja saadaan arvo vertaamalla sitä tunnettuun standardiin tai referenssiin. Mittaustulos on havaintoarvo, johon liittyy epävarmuus, eli arvolle annettu mahdollinen poikkeama todellisesta arvosta.

Mittaamisessa erottuu useita osatekijöitä. Mitattava suure on arvo, jonka mittaamisen kohteena olevaa ominaisuutta pyritään kuvaamaan. Mittausväline (instrumentti) mahdollistaa suureen liittyvän signaalin muuntamisen numeriseksi tulokseksi. Referenssi voi olla kalibroitu standardi, jonka avulla mittausta voidaan vertailla ja toistaa. Ympäristötekijät, kuten lämpötila tai paine, voivat vaikuttaa mittaukseen.

Epävarmuus on mittaustuloksen keskeinen osa ja kuvaa tuloksen luotettavuutta. Se koostuu sekä systemaattisista virheistä että satunnaisista virheistä. Systemaattinen virhe tarkoittaa jatkuvaa poikkeamaa kohti yhtä suuntaa, kun taas satunnainen virhe aiheuttaa vaihtelua mittausten välillä. Epävarmuuden ilmaiseminen antaa mahdollisuuden arvioida, kuinka suurta virhettä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kalibrointi ja jäljitettävyys ovat olennaisia mittauskäsitteitä. Kalibrointi on toiminto, jolla mittausvälineen vaste varmistetaan oikeaksi suhteessa standardiin. Jäljitettävyys tarkoittaa, että mittaustulos voidaan linkittää kansainvälisiin tai kansallisiin standardeihin lähtien mittausketjusta ja jotta tulokset ovat vertailukelpoisia.

Mittausasteikot ja yksiköt ovat käytännön peruskäsitteitä. Nimellisarvo- ja järjestysasteikon lisäksi käytetään intervalli- ja suhdeasteikkoa. Kansainvälinen SI-järjestelmä tarjoaa suhteelliset ja absoluuttiset mittayksiköt, jotka mahdollistavat tulosten yhteentoimivuuden.