maankayttoon

Maankäyttöön viitataan maankäytön suunnittelussa ja hallinnossa käytettävien periaatteiden, sääntöjen ja käytäntöjen kokonaisuutta, joka ohjaa, kuinka maapinta-alueita käytetään eri tarkoituksiin. Maankäyttö koskee sekä yksityisiä että julkisia alueita ja se vaikuttaa merkittävästi ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntaan.

Maankäytön suunnittelu pyrkii tasapainottamaan eri toimintojen tarpeet, kuten asutuksen, teollisuuden, maatalouden, luonnonsuojelun ja liikenteen. Suunnittelussa otetaan huomioon alueen luonnolliset ominaisuudet, kuten maaperä, vesistöt ja kasvillisuus, sekä sosiaaliset ja taloudelliset tekijät. Maankäyttöön liittyvät päätökset tehdään usein paikallis-, alue- tai valtakunnallisen tasolla, ja niihin vaikuttavat lainsäädäntö, suunnitelmat ja hallinnolliset toimenpiteet.

Suomessa maankäyttöä säätelevät muun muassa maankäyttö- ja rakennuslaki sekä erilaiset suunnitelmat, kuten yleiskaavat ja asemakaavat. Yleiskaavoissa määritellään alueiden pitkän tähtäimen käyttötarkoitukset, kun taas asemakaavoissa ohjataan yksityiskohtaisemmin rakennusten sijoittumista ja alueiden käyttöä. Maankäytön suunnittelussa pyritään myös edistämään kestävää kehitystä, esimerkiksi vähentämällä maankäytön ympäristövaikutuksia ja turvaamalla luonnon monimuotoisuutta.

Maankäyttöön liittyy myös kiinteistöjen omistus- ja käyttöoikeudet, jotka säätelevät, kuka saa käyttää maata ja millä ehdoin. Maankäytön muutokset, kuten rakentaminen tai luonnonsuojelualueiden perustaminen, edellyttävät usein lupia tai muuta viranomaislupaa. Maankäyttöä koskevat päätökset voivat herättää kiistoja, erityisesti kun niihin liittyy kiinteistöjen arvonmuutoksia tai ympäristövaikutuksia. Siksi maankäyttöä koskeva päätöksenteko on usein avoin asukkaiden ja muiden sidosryhmien kommentoimiseksi.