maankäyttöä

Maankäyttöä tarkoittaa sitä, miten maapinta-alaa käytetään ja hallitaan eri tarkoituksiin. Se kattaa maanomistukseen, ympäristötilaan, rakennettuun ympäristöön ja luonnonvarojen hoitoon liittyvät päätökset sekä yhteiskunnan tarpeet, kuten asuminen, työ, liikkuminen ja palvelut. Maankäyttöön pyritään sovittamaan taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset tavoitteet siten, että alueet toimivat kestävästi sekä hyvinvoinnin että ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

Osa-alueet ja laajuus vaihtelevat alueittain, mutta tyypillisiä maankäytön kategorioita ovat asuinalueet, toimitilat ja palvelut, elinkeinoelämän alueet kuten tuotanto ja logistiikka sekä maa- ja metsätalous sekä virkistys- ja suojelualueet. Liikenneinfrastruktuuri sekä energia-, vesihuolto- ja rakennusvarat ovat usein suunnittelun ulottuvuutta. Tavoitteena on tukea väestön hyvinvointia, tuotantoa ja luonnon monimuotoisuutta sekä ehkäistä ympäristövaikutuksia.

Hallinta ja prosessit perustuvat lainsäädäntöön ja viranomaisten menettelyihin. Suomessa maankäyttöä säätelee Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä kunnallinen kaavoitus: asemakaava, yleiskaava ja mahdolliset yksityiskohtaiset suunnitelmat sekä kaavamuutokset ja rakennuslupien myöntäminen. Prosessi painottuu vuorovaikutukseen, nähtäville asettamiseen, lausuntoihin sekä oikeusvarmuuteen ja valitusoikeuksiin.

Työkalut ja tiedot pohjautuvat kartta- ja paikkatietoaineistoihin sekä ennakointiin ja kestävän kehityksen tavoitteisiin. Käytettävät keinot ovat GIS-pohjaiset kartat, selvitykset, ympäristö- ja sosiokulttuurien arvoarvioinnit sekä sidosryhmien osallistuminen. Seurannassa kiinnitetään huomiota vaikutusten arviointiin sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Haasteet liittyvät muun muassa kasvukäytäviin ja tiivistymisen tarpeeseen, maa-alueiden riittävyyteen, kilpailuun luonnonvarojen kanssa sekä alueiden elinvoimaisuuden ja luontoarvojen tasapainottamiseen.