lähdekokonaisuuden

Lähdekokonaisuus on tutkimuksen tai opinnäytteen evidenssipohjaa muodostava, aiheeseen liittyvä ja tutkimuskysymyksen rajaamaa lähteistä muodostuva kokonaisuus. Siihen voidaan sisällyttää primaarilähteitä (asiakirjat, datat, tallenteet), sekundaarilähteitä (tutkimukset, katsaukset) sekä relevanttia tilastotietoa, visuaalista aineistoa ja digitaalisia materiaaleja. Kokonaisuuden tarkoituksena on tarjota johdonmukainen, kriittisesti tarkasteltu ja toisiinsa liittyvä perustelu tutkimukselle.

Kokonaisuuden rakennuksessa kiinnitetään huomiota sen relevanssiin, kattavuuteen, laatuun sekä lähteiden välisten yhteyksien selkeyteen. Tärkeää on myös säilyttää lähteiden alkuperä ja konteksti sekä merkitä oikeudet, lisenssit ja saatavuus. Metatiedot, hakutoiminnot ja viittauskäytännöt tukevat todennettavuutta ja uusien lähteiden löytymistä.

Käytännössä lähdekokonaisuus suunnitellaan tutkimuskysymyksen perusteella. Tekijä valitsee aiheelleen keskeiset lähteet, arvioi niiden luotettavuuden ja erilaisten näkökulmien pätevyyden, ja rakentaa niiden varaan analyysin. Prosessi on iteratiivinen: lähteitä voidaan lisätä, rajata tai syventää tutkimuksen edetessä, ja niiden välinen dialogi ohjaa johtopäätöksiä.

Lähdekokonaisuutta verrataan usein muihin käsitteisiin kuten lähdeluettelo tai lähdekritiikki. Se eroaa pelkästä lähdeaineiston kokoamisesta siinä, että tarkoituksena on kokonaisuuden suunnittelu, systematisointi ja argumentointi, jonka avulla tutkimus rakentuu vahvalle evidenssille.