laskimotukosta

Laskimotukos on veren hyytymän muodostuminen laskimoon, mikä voi estää veren virtausta. Yleisimmät muodot ovat syvä laskimotukos (DVT) ja pinnallinen laskimotukos (SVT). DVT esiintyy pääasiassa alaraajojen syvissä laskimoissa; SVT sijaitsee pintalaskimoissa. Oireet vaihtelevat: DVT voi aiheuttaa turvotusta, kipua, arkuutta, punoitusta ja lämmön tunnetta raajassa; SVT ilmenee usein arkuutena ja punoituksena suonen alueella. Oireita voi olla vähän tai ei ollenkaan.

Syy ja riskitekijät liittyvät Virchowin triadiin: verenkierroksen hidastuminen, laskimoseinämän vaurio sekä veren hyytymistä edistävät tekijät. Riskitekijöitä ovat pitkäaikainen liikkumattomuus, leikkaukset ja synnytys, syöpä, raskaus ja hormonaaliset ehkäisyvalmisteet, tupakointi, ylipaino sekä ikä; perinnölliset tai hankitut trombofiliat voivat lisätä alttiutta.

Diagnosointi perustuu epäilyyn kliinisen kuvan perusteella sekä kuvantamiseen. Ensisijainen tutkimus DVT:iin on duplex-ultraäänitutkimus laskimoista. D-dimeeritasot voivat tukea diagnoosia, mutta eivät yksin riitä. Jos epäillään keuhkoemboliaa, voidaan suorittaa CT- tai MR-angiografia.

Hoito tavoittelee hyytymän arkisen vaikutuksen ehkäisyä sekä oireiden lievittämistä. Useimmiten aloitetaan antikoagulanttihoidolla: DOAC-lääkkeet (apixaban, rivaroxaban, dabigatraani, edoksabaani) tai aluksi hepariinihoito, jonka jälkeen jatkuu suun kautta annettavilla verenohennuslääkkeillä 3–6 kuukauden ajan. Pidempi hoito harkitaan toistuvan tai erityisen alttiiden tapauksissa. Kompressiosukat voivat lievittää oireita, ja liikuntaa suositellaan kuitenkin varoen. Joissain vakavissa tapauksissa voidaan tarvita erikoishoitoa tai toimenpiteitä.

Ennuste riippuu tukoksen luonteesta ja hoidosta; oikea-aikaisella hoidolla keuhkoembolia ja posttromboottisen oireyhtymän riskiä voidaan pienentää.