itsekäsitys

Itsekäsitys tarkoittaa henkilön kognitiivista käsitystä itsestään: millaisia ominaisuuksia, kykyjä ja arvoja hän kokee omakseen sekä millaisena hän näkee oman paikkansa maailmassa. Se muodostaa osan laajemmasta minäkäsityksestä ja eroaa itsetunnosta, joka liittyy enemmän tunteisiin ja itsearviointiin kuin pelkkään kuvaan itsestä.

Itsekäsityksen kehitys saa vaikutteita useista tekijöistä, kuten kokemuksista, saamastaan palautteesta, sosiaalisesta vertailusta sekä kulttuurisista ja kasvatuksellisista normeista. Se koostuu useista osa-alueista, joiden voi katsoa koostuvan esimerkiksi akateemisesta, sosiaalisesta, fyysisestä ja moraalisesta minäkuvasta. Itsekäsitys voi muuttua elämän aikana: nuoruudessa identiteetin muodostuminen on erityisen tärkeää, mutta kuva itsestä voi tarkentua tai muokkautua aikuisuudessakin.

Itsekäsityksen arviointi tapahtuu usein itsearvioinnin, kyselyiden tai haastattelujen avulla. Osa-alueet voivat olla domain- tai kontekstispesifisiä, kuten koulumenestykseen, urheiluun tai sosiaaliseen elämään liittyvät minäkäsityksen osat. Yhtenäinen ja joustava itsekäsitys tukee motivaatiota, opiskelua ja sopeutumista, kun taas ristiriitaiset tai jäykät käsitykset voivat lisätä ahdistusta ja haasteita hyvinvoinnille.

Käytännössä itsekäsitys vaikuttaa tavoitteiden asettamiseen, toimintaan ja palautteen käsittelyyn. Se on tärkeä osa identiteetin muodostumista ja voi heijastua arjen valintoihin sekä vastarvontunteisiin epäonnistumisten kohdatessa. Terapiassa itsekäsitykseen voidaan pyrkiä vaikuttamaan korjaamalla perusteiltaan virheellisiä tai epäjohdonmukaisia käsityksiä sekä vahvistamalla tunnistettuja vahvuuksia.