hapetusstressistä

Hapetusstressi, eli oksidatiivinen stressi, kuvaa tilannetta, jossa reaktiiviset hapen- ja typpiyhdisteet (ROS) muodostuvat enemmän kuin solujen antioksidanttiset suojat ja korjausmekanismit pystyvät käsittelemään. Tämä epätasapaino voi johtaa solujen lipidi-, proteiini- ja DNA-vaurioihin sekä häiriöihin solutoiminnassa.

Lähteet ja riskitekijät ovat sekä sisäisiä että ulkoisia. Sisäisiä ovat normaalin aineenvaihdunnan sivutuotteet ja mitokondrioiden toiminnan häiriöt; ulkoisia tekijöitä ovat UV-säteily, ilman epäpuhtaudet, tupakointi, liiallinen alkoholin käyttö sekä krooninen tulehdus. Ikääntyminen lisää hapetusstressin riskiä.

Kun ROS vaurioittavat lipidejä, proteiineja ja DNA:ta, solut voivat altistua tulehdusvasteille ja solukadolle. Pitkittäinen hapetusstressi on yhdistetty moniin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, syöpään sekä neurodegeneratiivisiin sairauksiin, ja yleiseen ikääntymiseen.

Solut puolustautuvat antioksidantti- ja korjausjärjestelmillä. Tärkeimpiä ovat entsymaattiset antioksidantit (esim. SOD ja katalyyttinen järjestelmä) sekä ei-entsymaattiset yhdisteet kuten glutationi sekä C- ja E-vitamiinit. Tasapaino näiden suoja-tekijöiden ja ROS:ien välillä on keskeinen.

Diagnostikka ja havaittavat merkit: hapetusstressin mittaamiseen käytetään esimerkiksi lipidiperoksidaation merkkiaineita (MDA, F2-isoprostanolit) sekä DNA- ja proteiinivaurioiden merkkejä (kuten 8-oxo-dG). Hoito ja ennaltaehkäisy painottuvat terveelliseen elämäntapaan, antioksidanttirikkaaseen ruokavalioon sekä tupakoinnin välttämiseen; ravintolisien vaikutus vaihtelee.