digoksiinimyrkytykseen

Digoksiinimyrkytykseen viittaa tila, joka ilmenee, kun digoksiini lääkeaineen pitoisuus elimistössä kohoaa haitallisen korkeaksi. Digoksiinia käytetään yleisesti sydämen vajaatoiminnan ja tiettyjen rytmihäiriöiden, kuten eteisvärinän, hoitoon sen kyvyn vuoksi parantaa sydänlihaksen supistusvoimaa ja hidastaa sydämenlyöntiä. Myrkytyksen riski kasvaa erityisesti, jos potilaalla on munuaisten vajaatoiminta, sillä digoksiini poistuu pääasiassa munuaisten kautta. Myös lääkeaineiden yhteisvaikutukset, elektrolyyttihäiriöt kuten hypokalemia (matala kaliumtaso) tai dehydraatio voivat lisätä riskiä.

Myrkytyksen oireet voivat vaihdella lievistä vakaviin ja ne voivat olla epäspesifejä. Yleisiä oireita ovat ruokahaluttomuus, pahoinvointi, oksentelu, ripuli ja vatsakivut. Neurologisia oireita voivat olla päänsärky, huimaus, sekavuus, näköhäiriöt (kuten näkökenttäaukot, värien havaitsemisen muutokset tai samea näkö) ja jopa kouristukset. Sydänoireet ovat myös keskeisiä ja voivat ilmetä erilaisina rytmihäiriöinä, kuten hidastuneena sykkeellä (bradykardia), tihentyneenä sykkeellä (takykardia) tai vakavampina rytmihäiriöinä.

Digoksiinimyrkytyksen diagnosointi perustuu potilaan oireisiin, kliiniseen kuvaan, lääkeanamneesiin ja veren digoksiinipitoisuuden mittaukseen. Hoidon kulmakivenä on lääkkeen annoksen säätäminen tai lopettaminen. Vakavissa tapauksissa voidaan käyttää digoksiinispesifisiä vasta-aineita, jotka sitovat digoksiinin elimistössä ja neutraloivat sen vaikutuksen. Elektrolyyttitasapainon korjaaminen, erityisesti kaliumin tason normalisointi, on myös tärkeää. Munuaisten toiminnan tukeminen ja muiden mahdollisten altistavien tekijöiden poistaminen ovat myös osa hoitoa.