autokineettistä

Autokineettinen on ilmiö, jossa yksinään pimeässä oleva kiinteä valopiste näyttää liikkuvan. Ilmiö perustuu silmien ja aivojen tapaan tulkita visuaalista tietoa, erityisesti kun muita viitekehyksiä ei ole saatavilla. Todellisuudessa valopiste ei liiku lainkaan. Autokineettinen ilmiö on havaittu ja tutkittu psykologiassa, ja se on ollut keskeinen esimerkki havainnoinnin subjektiivisuudesta. Se osoittaa, kuinka aivot pyrkivät luomaan ennustettavia ja johdonmukaisia malleja epäselvästä tai puutteellisesta aisti-informaatiosta.

Ilmiön havaitsemiseksi henkilö asetetaan täysin pimeään huoneeseen, ja hänelle näytetään pieni valopiste. Kun katsoja keskittyy pisteeseen riittävän pitkään, hän alkaa havaita sen liikkuvan, vaikka piste pysyy paikallaan. Liikkeen suunta ja nopeus voivat vaihdella henkilöstä toiseen ja jopa saman henkilön kohdalla eri aikoina. Tämä ilmiö ei johdu fyysisestä liikkeestä, vaan aivojen fysiologisista reaktioista ja tulkinnoista. Vaikka autokineettinen ilmiö voi tuntua hämmentävältä, se on normaali neurologinen reaktio.

Autokineettinen ilmiö on ollut tärkeä käsite sosiaalipsykologiassa, erityisesti Sherifin kuuluisissa kokeissa normien muodostumisesta. Sherif käytti autokineettistä ilmiötä osoittaakseen, kuinka ihmiset alkavat kehittää yhteisiä arvioita ja normeja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kun he altistuvat epäselville tilanteille. Ryhmässä ollessaan yksilöiden arviot autokineettisen ilmiön liikkeestä alkoivat lähestyä toisiaan, muodostaen lopulta ryhmänormin. Tämä osoittaa, kuinka sosiaaliset tekijät voivat vaikuttaa jopa yksilölliseen havaintoomme.