antiarrhytmisiä

Antiarrhytmisiä ovat lääkkeet, joita käytetään sydämen rytmihäiriöiden hoitoon ja rytmin ylläpitämiseen. Niiden tehtävänä on palauttaa tai ylläpitää normaali sydämen sähkökäyrä sekä estää uusintarytmimuutoksia. Lääkkeet vaikuttavat sydämen ion-kanavien toimintaan, auttavat hallitsemaan johtuvuutta ja lyhentämään tai pidentämään sähköistä palautumisaikaa sen mukaan, mikä rytmiä on häiritty.

Vaughan Williamsin luokitus on yleisesti käytössä. Class I ovat natriumkanavien salpaajia jaetaan Ia, Ib ja Ic alaluokkiin vaikutusnopeuden ja vaikutuksen luonteen perusteella. Class II ovat beeta-adrenergiset salpaajat. Class III ovat kaliumkanavien salpaajia, jotka pidentävät repolarisaatiota ja siten kaua aikaa ennen seuraavaa depolarisaatiota. Class IV ovat kalciumkanavan salpaajia, kuten verapamil ja diltiazem. Class V sisältää muita antiarrhytmisiä aineita, kuten adenosine ja digoksiini; lisäksi elektrolyyttien korjaus (esimerkiksi magnesium, potassium) voidaan käyttää tietyissä rytmihäiriöissä.

Käyttöaiheita ovat esimerkiksi eteisvärinä, eteisperäinen rytmihäiriö (atrial flutter), kammioperäiset rytmihäiriöt sekä joidenkin SVT-tilojen akuutti hoidointi. Hoito on yksilöllistä: valinta riippuu rytmihäiriön tyypistä, potilaan taustasta ja mahdollisista haittavaikutuksista. Antiarrhytmisiä lääkkeitä käytetään usein yhdistelmähoitona ja ne voivat aiheuttaa proarrhyymin riskin, erityisesti QT-ajan pitenemisen yhteydessä. Siksi hoitoa seurataan säännöllisesti EKG:n, elektrolyyttien sekä munuaisten ja maksan toiminnan kautta. Monilla lääkkeillä on merkittäviä yhteisvaikutuksia, ja joissakin tapauksissa hoito aloitetaan sairaalassa tai erityisvalvonnassa. Esimerkkejä käytetyistä aineista ovat amiodaroni, sotalol, flekainidi, propafenoni, lidokaiini, dofetilidi, ibutilidi sekä adenosine.