repolarisaatiota

Repolarisaatio on sähköinen prosessi, jossa solun sisäinen jännite palautuu kohti lepotilaa depolarisaation jälkeen. Se on olennainen osa toimintapotentiaalia ja mahdollistaa solujen toistuvan viestinnän sekä seuraavan depolarisaation sykliin valmistautumisen. Repolarisaatiota esiintyy sekä hermosoluissa että sydänlihassoluissa, ja mekanismit voivat vaihdella solutyypin mukaan.

Sydänlihassoluissa repolarisaatio tapahtuu pääasiassa toimintapotentiaalin vaiheessa 3, jolloin ulospäin suuntautuva K+-virta kasvaa. Tärkeimpiä virtoja ovat IKr, IKs ja IK1. Kaliumkanavien aktivoituminen palauttaa solun lepotilaan, kun Ca2+-kanavien Tulon pysähtyminen tukee tilan muutosta. Ca2+-kiertojen ja Na+/K+-pumppujen toiminta osaltaan tukee lopullista lepoa ja solun palautumista.

Neuronit ja monet muut excitoituvat solut: Repolarisaatio seuraa depolarisaatiota, kun Na+-kanavien inaktivoituminen ja K+-kanavien avautuminen johtavat kaliumin ulosvirtaukseen. Tämä palauttaa solun lepotilaan ja liittyy usein välivaiheeseen, kuten hyperpolarisaatioon, ennen kuin lepoaika on valmis seuraavalle toimintapotentiaalille.

Kliinisesti repolarisaatio on keskeinen osa sydämen rytmin säätelyä. Repolarisaation piteneminen näkyy QT-ajan pitenemisenä EKG:llä ja voi lisätä arytmian, kuten torsades de pointes, riskiä. Lääkkeet, jotka estävät IKr-kanavien toimintaa, elektrolyyttihäiriöt (kalium, kalsium, magnesium) sekä geneettiset tilat kuten Long QT -oireyhtymä voivat häiritä repolarisaatiota.

Yhteenveto: Repolarisaatio palauttaa soluja lepotilaan depolarisaation jälkeen ja mahdollistaa sykliin toistamisen. Sen säätely on tärkeä sekä perusfysiologiassa että kliinisessä rytmihäiriötoiminnassa.