Repolarisaatio

Repolarisaatio on solukalvon sähköisen potentiaalin palautuminen depolarisaatiosta kohti solun lepotilaa. Se on keskeinen osa hermo- ja lihassolujen sekä sydänlihaksen toimintapotentiaaleja, ja mahdollistaa solujen palautumisen seuraavaa tilaa varten.

Neuroneissa repolarisaatio seuraa depolarisaation huippua. Na+kanavat siirtyvät inaktivoituneiksi ja ulospäin suuntautuvat Kaliumkanavat lisäävät Kaliumin ulosvirtausta. Tämä palauttaa solukalvon jännitteen lepotilaan, ja lopuksi voi esiintyä pieni hyperpolarisaatio ennen lepotilan pysyvää palautumista.

Sydänlihassoluissa repolarisaatio on osa toimintapotentiaalin vaiheita 3 ja 4. Plateau-vaiheen lopussa Ca2+-kanavat vähenevät ja kaliumkanavat tuovat ulospäin virtausta, jolloin solun potentiaali palaa lepotilaan. Repolarisaation nopeuteen vaikuttavat erityisesti IKr-, IKs- ja Ito-kanavat sekä Ca2+-kanavien toiminnan muutokset.

ECG:ssa repolarisaatio ilmenee T-aallossa, joka heijastaa ventrikulaarisen repolarisaation ajoitusta. QT-intervalti kattaa ventrikulaarisen depolarisaation ja repolarisaation kokonaisajan, ja ST-segmentin tila liittyy plateau-vaiheen isoelectrisyyteen.

Patofysiologia ja kliininen merkitys: repolarisaation häiriöt voivat lisätä sydänyrityksiä. QT-ajan piteneminen altistaa torsades de pointes -tyyppiselle arytmialle. Elektrolyyttihäiriöt (kalium, kalsium, magnesium) sekä tietyt lääkkeet voivat muuttaa repolarisaation nopeutta ja kestävyyttä, mikä vaatii kliinistä valvontaa potilailla.