depolarisaatiota

Depolarisaatio on solukalvon sähköisen potentiaalin muutos, jossa solun sisäpuoli muuttuu vähemmän negatiiviseksi. Levossa solun sisäpuoli on noin -70 millivoltia (mV) suhteessa ulkopuoleen; depolarisaatiossa arvo nousee kohti 0 mV. Tämä tapahtuu, kun solukalvon ionikanavat avautuvat ja positiivisesti varatut ionit, kuten Na+ ja Ca2+, virtaavat soluun, mikä vähentää solukalvon eroa ulkoiseen tilaan.

Neuronissa depolarisaatio alkaa yleensä, kun stimulaatio ylittää kynnyksen, noin -55...-50 mV. Nopea Na+-kanavien avautuminen sallii Na+-influxin, mikä aiheuttaa jyrkän potentiaalin nousun. Na+-kanavien inaktivoituminen tapahtuu pian, ja K+-kanavat avautuvat, mikä käynnistää repolarisaation ja palauttaa negatiivisen varauksen. Joissain tilanteissa tapahtuu overshoot, jolloin solukalvo on hetkellisesti positiivinen.

Depolarisaatio on toimintapotentiaalin ensimmäinen vaihe ja mahdollistaa signaalin etenemisen hermosolusta toiseen. Lihassoluissa depolarisaatio voi laukaista supistumisen, ja sydänlihaksessa sen eri vaiheet vaikuttavat rytmiin ja voimakkuuteen. Myelinisoidussa aksonissa saltatorinen johtuminen nopeuttaa viestin etenemistä.

Palautuminen tapahtuu repolarisaation ja tarvittaessa hyperpolarisaation kautta; Na+/K+-ATPasi ja muut ionipumput palaavat ionitasapainon ja lepotilan noin -70 mV. Poikkeamat depolarisaation säätelyssä voivat liittyä patologiaan, kuten epilepsiaan tai sydämen rytmihäiriöihin iskemian tai hapenpuutteen yhteydessä.