Yleisanestesiassa

Yleisanestesia on kirurgisen toimenpiteen mahdollistava anestesiamenetelmä, jossa potilas menettää tietoisuutensa ja kipu- sekä tuntoaistinsa toimenpiteen ajaksi. Tavoitteena on tajuttomuus, amnesia, kivunlievitys ja liikkumattomuus sekä vakaat elintoiminnot.

Yleisanestesia koostuu induktiosta, ylläpidosta ja heräämisestä. Potilasta voidaan anestesoida laskimosta tai hengitysteitse; yleisimmin käytetään yhdistelmää laskimonsisäisiä aineita (esim. propofoli, tiopentaali, etomidat), inhaloitavia aineita (sevofluraani, desfluraani) sekä kipulääkkeitä (opioidit kuten fentanyli) ja lihasrelaksantteja (rocuronium, vecuronium). Annostus ja yhdistelmät räätälöidään potilaan iän, terveydentilan ja toimenpiteen mukaan.

Potilasta seurataan jatkuvasti: hengitys ja hengitystie, verenkierto, happilisäys (happisaturaatio), hiilidioksiditasot sekä lämpötila. Yleiseen anestesiaan liittyy mahdollisuus hengityksen liikkeen hallintaan; toimenpiteessä käytetään endotrakeaalista putkea tai muuta hengityslaitetta sekä monitorointia (EKG, pulssioksimetri, kapnografia) ja tarvittaessa laskimopunktioita ja nestehoitoa.

Herääminen tapahtuu anestesia-aineiden pitoisuuksien laskiessa ja lihasrelaksanttien vaikutuksen vähenemisen myötä; potilas siirtyy heräämöön tai teho-osastolle toipumaan.

Turvallisuus: yleisimmät riskit ovat hengitys- ja verenkiertohäiriöt sekä pahoinvointi ja oksentelu heräämisen jälkeen. Harvinaisempia, mutta vakavia komplikaatioita ovat allergiset reaktiot ja malignant hyperthermia. Ennen toimenpidettä suoritetaan potilaan riskinarvio ja informoiva keskustelu.

Historia: yleisanestesia kehittyi 1800-luvulla etherin ja kloroformin käytöstä; nykyaikaisessa käytännössä yhdistyvät inhaloitavat ja laskimolääkkeet sekä kehittynyt monitorointi.