Taustalla on yleensä ateroskleroosi ja plakirepeäminen, jonka seurauksena veren hyytymisprosessit aktivoituvat valtimoissa. Myös endoteelivaurio, krooninen tulehdus ja muut veren hyytymistä lisäävät tekijät voivat altistaa tilalle. Keskeisiä riskitekijöitä ovat tupakointi, korkea verenpaine, tyypin 2 diabetes, korkea veren kolesteroli, ylipaino, vähäinen liikunta sekä ikä. Perinnölliset hyytymishäiriöt ja aiemmat valtimon tukokset voivat lisätä todennäköisyyttä.
Kliininen ilmentymä riippuu tukoksen sijainnista. Raajojen valtimoiden tukos aiheuttaa äkillisen kipun, kalpeuden, heikentyneen lämpötilan ja pulssin heikkenemisen raajassa. Sydämen valtimoiden tukos ilmenee usein rintakipuna ja hengenahdistuksena. Aivoverenkierrosta koskeva tukos voi aiheuttaa äkilliset neurologiset oireet kuten puhe- tai liikeongelman, kasvojen tai raajojen heikkouden.
Diagnosointi perustuu kliiniseen arvioon sekä kuvantamiseen ja laboratoriotutkimuksiin. Elektrokardiografia ja troponiinitutkimukset kartoittavat sydämen tilan. Kuvantamismenetelmät kuten duplex-ultraäänitutkimus, CT- tai MR-angiografia arvioivat tukoksen sijainnin ja laajuuden. D-dimeeri voi olla kohoanut, mutta se ei ole riittävä yksinään.
Hoito riippuu tukoksen paikasta ja akuutista tilanteesta. Välittömät toimenpiteet voivat sisältää revascularisaation ja katetri- tai kirurgisia toimenpiteitä tukoksen poistamiseksi. Lääkkeellisesti käytetään usein antiplatlet-ainetta (esimerkiksi aspiriinia ja/tai P2Y12-estäjää) sekä tarvittaessa laskimoverenohennusta (hepariini). Akuuteissa tapauksissa saatetaan tarvita trombolyysiä tai ohjattua trombektomiaa. Pitkäaikaisessa hoidossa keskitytään riskitekijöiden hallintaan: statiinien käyttö, verenpaineen ja verensokerin kontrolli sekä tupakoinnin lopettaminen. Ennuste riippuu tukoksen paikasta ja hoidon nopeudesta; varhainen hoito parantaa lähellä tilojen ennustetta. Ennaltaehkäisy keskittyy elintapamuutoksiin ja tarvittaessa elinikäiseen antitromboottiseen hoitoon korkean riskin yksilöillä.