Työmatkaliikenne

Työmatkaliikenne tarkoittaa säännöllistä kotitalouden ja työpaikan välistä liikkumista, joka muodostaa merkittävän osan arkipäivän matkustuksesta. Työmatkat voivat olla lyhyitä tai pitkiä, ja ne tapahtuvat yleensä arkisin. Työllä on usein aikaraami, jolloin liikkuminen painottuu aamulla ja iltapäivällä, kun työntekijät suuntaavat työpaikoilleen.

Työmatkaliikenteen liikkumistapoja ovat kävely, pyöräily, julkinen liikenne sekä autoilulla, kimppakyydeillä tai sähköisillä kulkuneuvoilla tapahtuva matkustaminen. Valintaan vaikuttavat matkan pituus, aikataulujen joustavuus, kustannukset, infrastruktuuri, turvallisuus sekä sää ja vuodenaika. Infrastruktuurin ja kaupungin maankäytön muuttuvat tekijät vaikuttavat siihen, millaisia vaihtoehtoja ihmisille on käytettävissä.

Työmatkaliikenteen kestävyys ja vaikutukset riippuvat käytetystä liikennemuodosta. Aktiiviset muodot (kävely, pyöräily) sekä julkinen liikenne voivat vähentää energiankulutusta ja päästöjä sekä parantaa terveyttä ja ilmanlaatua, kun taas yksityisautoilu voi lisätä ruuhkia ja päästöjä. Päätökset ja suunnittelu voivat korostaa saavutettavuutta, luotettavuutta ja turvallisuutta sekä tarjota edellytyksiä siirtyä kestävempiin vaihtoehtoihin.

Politiikassa ja kaupunkisuunnittelussa työmatkaliikennettä tuetaan infrastruktuuritoimenpitein kuten pyörä- ja jalankulkuun sekä julkiseen liikenteeseen liittyvän sekä pysäköinnin hallinnalla, lisäksi työnantajatuilla ja kannustimilla sekä etätyön edistämisellä. Näin pyritään vähentämään yksityisautoilua, parantamaan saavutettavuutta ja edistämään parempaa liikenne- ja ympäristötilaa.

Tiedon kerääminen ja seuranta perustuu liikenne- ja energiatutkimuksiin, matkakyselyihin ja liikennetutkimuksiin. Näitä mittauksia käytetään suunnittelussa, maankäytön sekä infrastruktuurin kehittämisessä. Yleisiä tavoitteita ovat vähentää autoilua, lisätä turvallisuutta ja tarjota kestävät vaihtoehdot kaikille.