Tutkimusperinnettä

Tutkimusperinnettä tarkoitetaan tutkimustyön historiallisesti kehittynyttä käytäntöjen, arvojen ja osaamisen kokonaisuutta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle yliopistojen, tutkimuslaitosten ja akateemisen yhteisön kautta. Se sisältää sekä vakiintuneita metodeja ja teoreettisia suuntauksia että tutkimuksen etiikoita, julkaisukäytäntöjä ja arvoja, jotka muovaavat, mitä tutkimus on ja miten sitä tehdään.

Perinnettä välitetään koulutuksen, opinnäytetöiden, ohjaussuhteiden, kollegoiden välisen vuorovaikutuksen sekä kenttäkoulutuksen kautta. Tutkijat liittyvät osaksi tutkimusryhmiä ja yhteisöjä, joissa uusien ideoiden kriittinen arviointi ja toistettavuus ovat keskeisiä. Arkistot, datanhallintakäytännöt, julkaisut ja konferenssit toimivat sen kantajina.

Tutkimusperintö ei ole staattinen. Se muuttuu teknologian, kuten digitalisaation ja avoimen tieteen, sekä yhteiskunnallisten odotusten ja rahoitusjärjestelmien muuttuessa. Uudet suunnat, kuten monitieteisyys ja kansainvälinen yhteistyö, muokkaavat perinnettä samalla kun vanhat traditionaaliset lähestymistavat säilyvät.

Tutkimusperinnän tunteminen auttaa ymmärtämään tutkimuksen yhteiskunnallista kestoa ja luotettavuutta. Se on sekä tiedeyhteisön kulttuurinen muisti että keino kehittää tutkimuspolitiikkaa ja koulutusta. Suomessa ja muissa kulttuureissa tutkimusperinteen kertomukset, koulutus ja käytännöt ovat tapa säilyttää ja kehittää tiedon tuotantoa.