Toksisuusriski

Toksisuusriski kuvaa todennäköisyyttä, että altistuminen haitalliselle aineelle aiheuttaa haitallisia terveysvaikutuksia ihmisille tai ympäristölle. Riski syntyy aineen toksisuudesta sekä altistumisen määrästä, kestosta ja reitistä, lisäksi yksilön herkkyystekijät vaikuttavat lopulliseen riskin suuruuteen. Toksisuusriski ja toksisuus ovat erillisiä käsitteitä: toksisuus kuvaa haitallisuuden potentiaalia, riski sen toteutunutta todennäköisyyttä.

Riskinarviointi on järjestetty prosessi, jossa: 1) haitta-ainetta tunnistetaan ja luokitellaan toksiseksi, 2) annos–vaste -yhteys arvioidaan (miten vaikutus kasvaa annoksen kasvaessa), 3) altistuminen mitataan tai arvioidaan (reitti, kesto, määrä), ja 4) riskin karakterisointi tiivistää kokonaisuuden ja kuvaa epävarmuudet sekä mahdolliset lieventämiskeinot. Näiden vaiheiden avulla voidaan päätellä, onko altistuminen huomioitava ja millaisia toimenpiteitä tarvitaan.

Altistumistavat ja tekijät muodostavat toksisuusriskin keskeisen rakenteen: ilman, ruuansulatuskanavan, ihon tai dermalisen sekä suoran tai epäsuoran inhalation kautta tapahtuva altistus; pitoisuus, kesto ja taajuus; aineen muoto ja biologinen saatavuus. Myöskin yksilölliset seikat, kuten ikä, raskaus, sairaudet, samanaikainen altistuminen tai geneettiset ominaisuudet, vaikuttavat riskiin.

Esimerkkejä ovat raskasmetallit, bentseeni tai torjunta-aineet sekä kemikaalien epäpuhtaudet. Sääntelyssä käytetään käsitteitä kuten altistumiskäyrät, korkeimman sallitun pitoisuuden raja-arvot (OEL/PEL), sekä EU:n REACH- ja GHS -reititulukset. Riskienhallinta pyrkii vähentämään altistumista, vaihtamalla haitalliset aineet turvallisempiin, parantamalla teknisiä suojia ja käyttämällä suojaimia.