Taivutusvoimina

Taivutusvoimina on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan kaikkia taivutuksen avulla ilmaistavia kieliopillisia kategorioita. Ne ovat morfologisia keinoja, joiden avulla sanojen loput, sisäiset muoto- tai yhdistelmämuutokset ilmaisevat esimerkiksi sijamuotoja, lukua, persoonaa, aikaa sekä moodia. Taivutusvoimat eroavat derivaatiossa käytettävistä sananmuodoista siten, että ne liittyvät sanan taivutukseen eikä sanan luonteen muuttamiseen uuden sanan muodostamiseksi.

Käytännössä taivutusvoimin voidaan tarkastella sekä yksittäisinä loppujen merkityksinä että suurempina järjestelminä. Esimerkiksi suomen kielessä taivutusvoimat ovat keskeisiä, koska kieli on pääosin agglutinoiva: sanojen merkitykset rakentuvat pääasiassa loppujen ja sisäisten muotojen avulla. Esimerkkejä: nimen taivutus—talo (perusmuoto) -> talon (genetiivi), talossa (inessiivi), talosta (elatiivi); verbit taivuttuvat persoonan ja luvun sekä aikamuodon mukaan—kirjoitan, kirjoitat, kirjoittaa. Myös adjektiivit ja pronominit taipuvat samoin suhteessa substantiiviin.

Termiä käytetään usein eroteltaessa kielessä esiintyviä taivutusvaihteluita perusmuodostuksen sisällöistä (derivaatio) sekä muistuttamassa, että monet merkitykset syntyvät ilman lisäpartikkeleita tai erillisiä sanoja. Taivutusvoimien tutkimus kuuluu morfologian alaan ja auttaa selittämään, miten kieli rakentaa merkityksiä pienillä, loppujen tai sisäisten muutosten avulla.

Taivutusvoima on keskeinen käsite monissa kielitieteellisissä teksteissä, joissa tarkastellaan, miten erilaiset kielet ilmaisevat grammaattiset suhteet taivutuksen kautta.