Syljenerityksen

Syljeneritys, eli syljen eritys, on prosessi, jossa sylkeä tuotetaan ja erittyy suunonteloon. Sylkeä syntyy pääasiassa kolmesta suurimmasta sylkirauhasesta—parotis, submandibular ja sublingual—sekä lukuisista pienistä rauhasyksiköistä suun limakalvoilla. Sylki on suurimmaksi osaksi vettä, mutta siihen sisältyy elektrolyyttejä, entsyymejä (esim. amylaasi) sekä mukoproteiineja ja immuunipuolustusvalmisteita kuten lysozymi ja IgA.

Syljen koostumus ja määrä vaihtelevat tilanteen mukaan. Lepoaikana syljen määrä on pienempi, mutta ruokaa требует silti erityisen runsasvesipitoista erittymistä. Ruokaa ja makuja stimuloivat aistit sekä mekaaninen ärsytys lisäävät erityksen määrää ja voivat muuttaa koostumusta kohti vähemmän viskoosia, kosteuttavia ominaisuuksia.

Säätely tapahtuu pääasiassa autonomisessa hermostossa. Parasympaattinen stimulointi, jota välittävät kasvohermo VII ja glossofaryngeus IX, johtaa runsaan vesipitoisen syljen eritykseen. Sympaattinen aktivaatio vaikuttaa usein syljen laadun muutoksena, jolloin erittyy vähemmän määrää, mutta viskoosimpaa sylkeä.

Kliininen merkitys: Syljenerityksen häiriöt voivat aiheuttaa suun kuivumista (xerostomia), jolloin hampaiden kiinnittyvyys ja nieleminen voivat vaikeutua. Sjögrenin oireyhtymä sekä monet lääkkeet, dehydraatio ja sädehoito voivat heikentää sylkirauhasten toimintaa. Sialometria on testi, jolla mitataan syljen eritystä ja jota käytetään diagnostiikassa sekä hoidon seurannassa.

Normaali vuotomäärä vaihtelee, mutta unstimulaatiolla tyypillisesti noin 0,3–0,5 ml/min ja stimuloituna noin 1–3 ml/min. Nämä arvot auttavat arvioimaan syljenerityksen tilaa kliinisesti.