Ravinnepitoisuudet

Ravinnepitoisuudet tarkoittavat ravinteiden määrää maaperässä, kasvualustassa tai kasvin kudoksissa. Maaperässä ne esiintyvät sekä epäorgaanisena että orgaanisena aineena, ja niillä on sekä varastoitunut että saatavilla oleva osuus. Ravinteet jaetaan pääravinteisiin (N, P, K), toissijaisiin (Ca, Mg, S) sekä mikroravinteisiin (Fe, Mn, Zn, Cu, B, Mo, Ni, Cl). Pitoisuudet ilmoitetaan usein massana kuivan aineen suhteen (mg/kg tai g/kg) tai maaperäliuoksen pitoisuuksina.

Pitoisuuksien tutkiminen on viljelyn suunnittelun perusta. Maaperästä mitataan saatavilla olevia ravinteita laboratoriotutkimuksilla käyttämällä erilaisia ekstraattoreita; esimerkiksi fosforille Olsen- tai Bray- menetelmiä sekä kaliumille ammoniumasetaattiin perustuvia menetelmiä. N:n osalta voidaan tarkastella sekä kokonaissäiliöitä että ammoniumtypen pitoisuutta, koska N:n saatavuus vaihtelee.

Ravinteiden saatavuuteen vaikuttavat tekijät ovat maaperän pH, tekstuuri, orgaanisen aineksen määrä sekä mikrobiaktiivisuus. Puute tai liiallinen lannoitus heijastuvat kasvien kasvuun, satoon ja laatuun. Tulkinnassa käytetään lajikohtaisia riittävyys- tai kriittisiä tasoja, jotka vaihtelevat viljelyolosuhteiden mukaan. Liiallinen ravinnetasojen lisääminen voi lisätä ympäristövaikutuksia, kuten vesistökuormitusta.

Seuranta ja analyysi tukevat lannoitus- ja kalkitusstrategioita sekä auttavat ylläpitämään maaperän hedelmällisyyttä pitkällä aikavälillä.