vesistökuormitusta

Vesistökuormitus tarkoittaa vesistöihin kulkeutuvien ainekuormien määrää, joka voi heikentää veden laatua. Kuorman suuruutta mitataan usein massana aikayksikössä (esim. kilogrammoja vuodessa) ja se jaetaan pistokuormitukseen (lähteet kuten jätevedenpuhdistamot ja teollisuus) sekä hajakuormitukseen (diffuusi kuormitus maatalouden, metsätalouden ja kaupunkialueiden hulevesien välityksellä).

Vesistökuormituksen tyypillisiä ajureita ovat ravinteet, kuten typpi ja fosfori; orgaaniset aineet; kiintoaine; raskasmetallit; torjunta-aineet sekä mikromuovit. Ravinteiden lisäys voi aiheuttaa rehevöitymistä ja hapen hupenemista sekä muuttaa vesistön ekologiaa ja veden laatua.

Lähteet: pistokuormitus syntyy kiinteistö- ja teollisuuslaitosten päästöistä sekä kunnallisista jätevesistä; hajakuormitus alkaa maataloudesta (lannoitteet ja karjan pito) sekä metsätaloudesta ja kaupunkien hulevesistä.

Seuranta ja arviointi: kuormitusta seurataan seurantatutkimuksin ja valuma-alueen sekä vesistöjen malleilla; keskeisiä mittareita ovat kokonaistyppi, kokonaisfosfori sekä veden happi- ja ravinnepitoisuudet. Eri lähteiden erottelua tuetaan erilaisilla vesistömallinnuksilla ja seurannalla.

Toimet kuormituksen vähentämiseksi kohdistuvat sekä piste- että hajakuormituksen hillintään: parannettu jätevedenkäsittely, ravinne- ja kiintoaineiden hallinta maataloudessa, suojavyöhykkeet ja kosteikot, hulevesien hallinta sekä vesistöjen ennallistaminen. Kansainvälisesti ja kansallisesti vesistökuormituksen vähentämistä ohjaavat esimerkiksi Euroopan unionin vesipuitedirektiivi ja siihen liittyvä kansallinen lainsäädäntö.