Rahoituslakiin

Rahoituslakiin on suomalaisessa oikeuskielessä yleistermi, jolla viitataan lakeihin, jotka säätelevät rahoituksen ja taloudenhoidon julkisessa sektorissa. Näissä laeissa määritellään rahoituksen keskeiset periaatteet, kuten budjetoinnin, tulorahoituksen, velkaantumisen sekä tilinpäätöksen ja raportoinnin velvoitteet. Rahoituslaki voi koskea valtiota sekä kuntia ja muita julkisoikeudellisia toimijoita, ja siihen voidaan sisällyttää sektori- tai laajemmiksi kokonaisuuksiksi laadittuja erityislakeja.

Tyypillisesti nämä lait käsittelevät budjetointiprosessin, rahoituksen suunnittelun ja valvonnan sekä velka- ja takausasioita. Ne asettavat säännöt menojen määräämisestä ja käytöstä, tulojen hallinnasta sekä mahdollisista lainojen myöntämisestä ja takauksista. Lisäksi ne määrittelevät talouden tilinpäätösten ja toiminnan seurannan vaatimukset sekä sisäisen ja ulkoisen valvonnan järjestämisen. Rahoituslaki koskee myös rahoitusvastuiden hallintaa ja rahoituslaitosten toimintojen sääntelyä.

Rahoituslaki soveltuu yleensä valtiolle, kunnille ja muille julkisoikeudellisille toimijoille, ja käytännössä siihen voi sisältyä sektorikohtaisia rahoituslakeja terveydenhuollon, korkeakoulujen tai erityisen hallinnon rahoitusta koskevine säädöksineen. Laki linkittyy muun muassa kirjanpitovelvoitteisiin, yleiseen talous- ja rahoituslainsäädäntöön sekä talouspolitiikan ohjeistuksiin. Eduskunnan säätämän lainsäädännön lisäksi rahoituslainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan talousarviovallan, budjettikurin sekä julkisen talouden vakauden näkökulmasta.

---