RTKreseptoreihin

RTKreseptoreihin (receptortyrosiinikinaasireseptoreihin) ovat solukalvon läpäiseviä reseptoreita, joilla on ulkoinen ligandin sitoutumisalue, yksi transmembranaari-juoste sekä sisäinen tyrosiinikinaasiosa. Ligandin sitoutuminen aiheuttaa reseptorin dimerisaation ja autophosphorylaation, jolloin useat tyrosiinijonostaamaiset docking-paikat syntyvät SH2- ja PTB-domain sisältäville adapteriproteiineille. Näin signaalointireitit aktivoituvat ja ohjaavat solujen käyttäytymistä.

RTK-reseptorit välittävät viestejä useista ulkoisista kasvutekijöistä ja hormoneista soluihin. Aktivoituneet reseptorit voivat rekrytoida adapteri- ja effector-proteiineja, jolloin signaalit seuraavat useisiin tärkeisiin polkuihin, kuten Ras–MAPK-, PI3K–AKT- ja PLCγ-polkujen kautta. Näin ne säätelevät solujen proliferation, erilaistuminen, migraatio ja selviytyminen sekä kudosten kehitys- ja homeostasimäärityksiä. RTK-signaalin keston ja voimakkuuden säätelee endosytointi ja reseptorin downregulaatio sekä ligandien erityyppinen kierrätys solulle.

RTK-sukupolviin kuuluvat muun muassa EGFR/ErbB, PDGFR, VEGFR, FGFR sekä MET, RET, ALK ja KIT -perheet. Kukin RTK tunnistaa omia ligandiverkkojaan kasvutekijöistä ja muista signaaligeeneistä, ja ne osallistuvat sekä normaaliin kehitykseen että kudosten ylläpitoon aikuisuudessa. RTK-reseptorien merkitys ilmenee myös sairauksissa: tyypillisesti mutaatiot, amplifikaatiot tai autostimulaatio voivat lisätä syövän kasvua.

RTK-reseptoreiden toimintaa on pyritty hidastamaan tai pysäyttämään terapeuttisesti tyrosiinikinaasin estäjillä (esim. gefitinib, erlotinib, imatinib, crizotinib) sekä vasta-ainetavoitteisella hoidolla (esim. cetuximab, trastuzumab). Ketjutut hoitomuodot voivat valikoitua reseptorin tyypin ja mutaatioiden mukaan.