Perinnemusiikista

Perinnemusiikista käytetään Suomessa termiä, jolla tarkoitetaan musiikillisten perinteiden kokonaisuutta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle suullisesti ja yhteisöllisesti. Siihen kuuluvat sekä laulut että soittimet sekä niihin liittyvät tanssi- ja juhlaperinteet. Perinnemusiikki voi olla sekä ajassa elävä että säilytetty arki- ja rituaalialueilla: se syntyy ja muuttuu vuosisatojen saatossa, mutta säilyttää juurensa paikallisessa identiteetissä.

Perinnemusiikki jaetaan usein laulullisiin muodoihin, kuten runolauluun ja kansanlauluihin, sekä instrumentaalisiin tyyleihin. Suomessa tunnetaan kanteleen ja jouhikon kaltaiset perinisoittimet sekä monipuolinen tanssi- ja ryhmälauluperinne, joka elää sekä kylätapahtumissa että työ- ja juhla-tilaisuuksissa. Pelimannimusiikki, joka kehittyi maaseudun soitin- ja lauluyhteisöissä, on osa tätä perinnettä ja on vaikuttanut myöhempiin kansanmusiikin suuntauksiin.

Historiana perinnemusiikki rakentuu sekä alueellisista että ajankohtaisista muutoksista: 1800-luvulta lähtien sekä tutkimus että arkistointi ovat tallentaneet vanhoja aineistoja, ja 1900-luvulla syntyi uusi kiinnostus elvyttää ja juhlistaa perinnettä. 1960– ja 2000-luvuilla perinnemusiikista kehittyi moderni, kansainvälisesti tunnettu yhteis- ja festivaalimusiikkilaji, jossa perinneyhteydet yhdistyvät uusiin sovituksiin ja kokoonpanoihin.

Kansanmusiikki on tärkeä osa kulttuuriperinnön ylläpitoa, musiikkikasvatusta ja yhteisöllistä identiteettiä; sitä sekä dokumentoidaan että esitellään festivalien, opetuksen ja taiteellisten projektien kautta. Kaustinen Folk Festival on esimerkki tapahtumasta, joka kokoaa suomalaisen perinnemusiikin pariin sekä ammattilaisia että harrastajia.