Ortodoksinen

Ortodoksinen tarkoittaa kristillisessä kontekstissa "oikeaa palvontaa" tai "oikeaa oppia". Termi tulee kreikan sanoista orthos (oikea) ja doxa (oppi tai palvonta). Ortodoksisuus viittaa pääasiassa itäiseen kristillisyyteen ja koostuu useista itsenäisistä kirkkokunnista, jotka jakavat saman uskon, liturgian ja sakramentit.

Historiallisesti ortodoksinen kirkko juontaa juurensa varhaiseen kristillisyyteen. Suuri schisma vuonna 1054 erotti itäisen (ortodoksisen) ja lännen (katolisen) kirkon. Lisäksi 400–500-luvuilla muodostuivat orientaalisen ortodoksisuuden erilliset kirkot omaksi ryhmäkseen.

Opillisesti ortodoksisuus korostaa Jumalan kolminaisuutta, Kristuksen jumaluutta ja inkarnaatiota sekä apostolista perimää. Seitsemän sakramenttia ovat keskeisiä: kaste, vahvistus, ehtoollinen, katumus, vihkimys, avioliitto ja sairasten voitelu. Teologiassa painotetaan theosis- eli jumalallistumisen tavoitetta sekä ikonien kunnioittamista.

Liturgiassa korostuvat yhteisöllinen jumalanpalvelus, ikonit ja suitsutus sekä ehtoollinen. Liturgiat voivat vaihdella alueittain, mutta ne noudattavat vanhoja kaavoja ja ovat usein rituaalisia.

Organisaatiossa kirkkokunnat ovat suurelta osin hajautettuja; jokaisella on oma hallintonsa, yleensä piispoista koostuva synodi, ja joissain tapauksissa patriarkka tai arkkipiispa johtaa kirkkoa. Historian keskuspaikkoja ovat Konstantinopoli (nykyinen Istanbul), Moskova, Alexandria, Antiookia ja Jerusalem.

Globaalisti ortodoksisuus on levinnyt Eurooppaan, Lähi-itään, Afrikkaan, Amerikkoihin ja Aasiaan. Suomessa sekä muissa Pohjoismaissa on pienempi ortodoksinen yhteisö, joka harjoittaa liturgiaa paikallisilla kielillä.