Mikrokernelarkkitehtuureja

Mikrokernelarkkitehtuureja, tunnettu myös nimellä mikrokernel, on käyttöjärjestelmän rakenneperiaate, joka minimoi ydintä. Sen sijaan, että useimmat käyttöjärjestelmän toiminnot suoritettaisiin ytimessä, mikrokernel toteuttaa vain kaikkein välttämättömimmät palvelut, kuten osoiteavaruuksien hallinnan, säikeistyksen ja prosessien välisen viestinnän. Muut palvelut, kuten tiedostojärjestelmät, laiteajurit ja verkkoprotokollat, toteutetaan käyttäjätilan palvelimina, jotka ovat erillisiä prosesseja.

Mikrokernelarkkitehtuurin keskeinen idea on luoda pieni ja yksinkertainen ydin, jonka toimivuus on helpompi todistaa ja ylläpitää. Tämä mahdollistaa paremman moduulisuuden ja joustavuuden, sillä palvelimia voidaan lisätä, poistaa tai päivittää ilman ytimen uudelleenkääntämistä. Lisäksi yksittäisen palvelimen kaatuminen ei yleensä kaada koko järjestelmää, toisin kuin monoliittisessa ytimessä.

Vaikka mikrokernelarkkitehtuuri tarjoaa etuja vikasietoisuudessa ja muokattavuudessa, sen haittapuolena voi olla suorituskyky, erityisesti jos prosessien välinen viestintä on tehottomasti toteutettu. Palvelimien välinen viestintä vaatii usein kontekstin vaihtamista käyttäjätilan ja ytimen välillä, mikä voi lisätä viivettä. Tunnettuja mikrokernelpohjaisia käyttöjärjestelmiä ovat esimerkiksi Mach, L4 ja Minix. Ne ovat usein käytössä sulautetuissa järjestelmissä ja järjestelmissä, joissa korkea luotettavuus ja tietoturva ovat ensisijaisia.